lauantai 8. helmikuuta 2014

Rohkelikon olohuoneessa - ja vähän lisää Dumbledoreakin


Samalla, kun Oljo oksenteli murjottavan Myrtin vessassa, minä väkästelin Rohkelikon oleskeluhuoneen kimpussa. Valmis ei huone ole vieläkään, mutta jotakin sain aikaan. 


 Huoneessa aikaansa viettää parhaillaan Malfoy. Tiedä sitten, mitä Luihuisen tuvan asukas tekee Rohkelikon oleskeluhuoneeessa, liekö suunnittelee jotakin kieroa tai sitten vain lukee viattomana Päivän profeettaa. Asento ainakin on kovin suurieleinen.




Takka on tehty finnfoamista. Se on vielä kesken, ja odottelee ideaa siitä, kuinka saada Sirius Mustan naama liekkeihin. Peuratrofee löytyi Tigeristä, matto FB:n nukkekotikirppikseltä ja pöytä Minimaailmasta.


Verhot tein sametista ja verhotangot drinkkitikuista.


Sekä mustan verhosametin että verhoketjujen lohikäärmeet sain materiaalivaihdossa Shaairahilta.


Idean nojatuoliin löysin samaisesta blogista, ja näiden alkuperäkaava juontaa juurensa tänne. Muokkailin kaavaa omaan tarpeeseen sopivaksi ja tein sillä sekä tuolin että sohvan. Etsiskelin näihin viininpunaista samettia, mutta koska Eurokankaassa oli tarjolla vain tätä punaista, sai se kelvata.


Näkymä huoneeseen ikkunan takaa.


Dumbledoren huoneeseen lisäilin muutaman viritelmän. Kattoon kiinnitin ebaysta hankitun time turnerin.






Dumbledoren työpöydällä uusia löytöjä ovat karttapallo ja kiikarit. Nyt pöytä alkaakin olla jo niin täynnä, ettei siihen muuta mahdukaan.



Nyt on kyllä hirvee draivi päällä, joten seuraavaksi taidan siirtyä Kalkaroksen liemiluokan kimppuun.

12 kommenttia:

  1. Meikäläinenkin vauhtimato menee sun vuhdissa hiljaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, miksi nää blogit on hyviä olemassa? Vaikka itsestä tuntuu, ettei koskaan saa mitään aikaiseksi, voi sitten täältä ihastella, että kato, teinhän mää vissiin jotain. :)

      Poista
  2. Hauska seurata tätä projektia! Tylypahkan huoneet saavat lisää sielua ja ilmettä jokaisen yksityiskohdan ja hahmon myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tätä on myös äärimmäisen hauska tehdä. :)

      Poista
  3. Upeita kokonaisuuksia ja noi varhot on ylevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis. Sametti on kyllä aika hyvin linnamaiseen miljööseen sopivaa kangasta, tekee arvokkaan tunnun.

      Poista
  4. Olet niin mykistävän taitava ja innovatiivinen! :) Mun lempilempiproggis Blogistaniassa!!!

    VastaaPoista
  5. Mageet nuo soffat! Ja ikkunalasit :) -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvat oli yllättävän näppärä tehdä, vaikka ensin epäilin. Aikaahan niihin hurahti huomaamatta, mutta ei mennyt hermo. :)

      Poista
  6. Oot sä uskomaton, mä kadehdin sun vauhtia, varsinkin kun tulos on vielä noin upee!! Tästä on tullu mun lemppariblogeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos shaairah. Nyt on draivi päällä, ja koko ajan valmistuu jotakin. Sitten jossain kohtaa tulee varmaan totaalinen pysähdys. Vaan ei vielä. :)

      Poista