Koska ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen tää huone on niin siisti, että sinne kehtaisi jonkun päästää sisällekin, päätin heti julksitaa tämän poikkeuksellisen tilanteen täällä blogissakin. Eli täällä nää minimaailmat asustaa.
Kaikki ministelyt on sijoitettu yhteen huoneeseen, tänne mun valtakuntaani. Miehen kanssa lyötiin aikanaan fiksut päämme kolisten yhteen suunnitellessamme, miten kaikki sijoitellaan tässä huoneessa niin, että näkymä ovelta on kesy ja hillitty - eikä mitään hurahduksia näy - vielä. Kun tähän huoneeseen astuu peremmälle, pääsee kyllä aivan riittävän hyvin kiinni siihen, mihin tää nainen on hurahtanut. :) Yläkuva on siis näkymä ovelta, eli oikein hillitty ja villitty, siisti ja tavallinen huone.
Sitten kun tullaan vähän peremmälle, voidaan nähdä pöydän vieressä Tylypahka.
Pöydän toisella puolella roikkuu nurkassa katosta hittavaispullot.
Siitä päästäänkin Hittavaislinnaan, joka on kierosti sijoitettu vaatehuoneen oven ja vasemmalla olevan, kuvan ulkopuolelle jääneen huoneen oven väliin niin, ettei sitäkään näy huoneen ulkopuolelle. Huoneessa sisällä ollessaan sitä nyt ei voisi olla huomaamatta. ;)
Pöytää vastapäätä olevalla seinällä on hyllykkö, jossa on BuyLife -ostoskeskus, ja sen päällä täysin suunnitteluasteella oleva Liisa Ihmemaassa -panoraamamaailma. Tuossa BuyLifen vieressä oli vielä eilen Kotikolo, vaan kävipä niin onnellisesti, että Kotikoloa ylläpitäneet Aarne ja Sylvi ottivat Untamon mukaansa ja muuttivat Afrikan sademetsiin. He saivat kuulla, että Afrikassa kaivattaisiin eläinten turvakotia kipeämmin kuin Suomessa, ja he pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa, myivät talonsa ja hyppäsivät ensimmäiseen Afrikan lentokoneeseen.

Kotikolo lähti siis eilen uudelle tuunaajalle. Innostus siihen vaan
loppui kesken, ja koska Lundby talona ei taida olla yhtään mun juttu,
olin oikein tyytyväinen, kun pääsin talosta eroon. Kyllähän näitä suunnitelmia kuitenkin löytyy... Tylypahka on vielä hippasen kesken, samoin BuyLife. Liisa Ihmemaassa on projekti, joka odottaa tekijäänsä, Hiirenloukku taas on hetkellisesti siirtynyt varaston hyllylle ja odottaa uutta tulemistaan. Jotta projektit eivät kuitenkaan koskaan loppuisi, on isäukko lupautunut aloittamaan mun kanssa rintamamiestaloprojektin pääsiäisenä. Sille on nyt paikkakin tässä Buylifen vieressä. Tuohon rintamamiestaloon muuttaa kaksi mummoa, joista en ole vielä ihan perillä, että ovatko vanhapiikasisarukset, leskiystävykset vai pariskunta. Ehkäpä pääsen asiasta paremmin kärryille sitten, kun nämä mummot tapaan livenä. :)
Täällä niitä miniasioita piilotellaan. :)