Siirretty Olipa kerran koti -blogista. Alkuperäinen teksti julkaistu 30.7.2013.
Asunto
Oy Hittavaislinnassa on myös balettisali. Balettisalin kuvaaminen
olikin takaseinän peilin vuoksi yllättävän haastavaa, mutta eiköhän
näistä kuvista ideasta kiinni saa.
Tästä
balettisalista tuli hyvin tyttömäinen, pahoittelut vaan kaikille lajin
miespuolisille harrastajille. Hittavaiset vaan taitaa olla sellaisia,
hyvin tiukasti sukupuolirooleista ja -normeista kiinni pitäviä. Senhän
huomaa myös siitä yltiöpinkistä tyttövauvan huoneesta, tai poikalapsen
täyssinisestä huoneesta. Nää on niin konservatiivisia, nää hittavaiset.
Balettisalin
nurkassa on pöytä. Enpä ole tullut balettisalissa koskaan käyneeksi,
mutta oikeassa balettisalissa tuskin on pöytää. Hittavaiset kummiskin
halusivat omaansa sellaisen, että voivat hypistellä koruja ja kuvitella
olevansa ihkaoikeita balettiprinsessoja. Pöydän tein neliskanttisen,
pienen lasirasian pohjasta ja korurasian kannesta. Kuumaliimasin sekä
pöydän kannen alle että jalan taakse pinkkejä helmiä antamaan lisää
yltiötyttömäisyyttä.
Hameen askartelin vaaleanpunaisesta korupussista.
Hittavaisten
balettisali sijaitsee kerrostalon kattohuoneessa yhdeksännessä
kerroksessa. Siksi sen sisustuksen täytyi painottua myös kattoon, koska
ylimmän kerroksen huoneista näkyy eniten juurikin huoneiston yläosaa.
Katossa on kaksi lamppua, jotka ovat pieniä lasituikkuja. Lisäksi
katossa kiertää pinkeistä ja kirkkaista helmistä koottu pallorimpsu.
Lattiana
tässä on laminaattilattian mallipala, seinissä netistä tulostettu
pinkki laudoitus ja katossa pinkki pilvimaisema. Takaseinällä on peili.
Tangon tein kahdesta bambusukkapuikosta. Vielä kun saan joskus
askarreltua tuohon tangolle roikkumaan pienet balettitossut
satiininauhoineen, niin tämä huone on valmis. Ja ehkäpä pieni jakkara
tuohon seinällä roikkuvan ruusukimpun alle. Sellainen pieni,
vanhanaikainen, valkoinen, jolla hittavainen voi istua solmiessaan
balettitossuja jalkoihinsa. :)
Moni
on kysellyt, missä nämä roomboxit meillä sijaitsevat, ja olen tätä
pantannut, kun kokonaisuus ei ole ollenkaan valmis. Vaan ehkä mä voin
nyt keskeneräistäkin vilauttaa. Tässä tämä siis on, Asunto Oy
Hittavaislinna:
Kaiken
kaikkiaan kokonaisuudessa on 27 roomboxia. Katto on vielä osin
keskeneräinen, ja talossa on toistaiseksi kolme kokonaan tyhjää
roomboxia sekä neljä boxia, joissa on vasta seinät ja lattiat tehtynä.
Lisäksi mää vähän haaveilisin sellaisesta hissistä tuohon vasempaan
reunaan... ;)
Ylimmässä
kerroksessa, eli yhdeksännessä kerroksessa on vielä keskeneräinen
avaruusobservatorio. Keskellä on balettisali, joka näkyy tässä kuvassa
huonosti kattolampun heijastuman vuoksi. Reunimmainen on tyhjä, mutta
sinne olen varovaisesti suunnitellut makuuhuonetta, sellaista
ruusutapettista, hörsöistä ja romanttista, kaikella kauniilla ja
pienellä yltiötäytettyä kattohuoneistoa. Kahdeksas kerros alkaa tyhjällä
boksilla, johon olen kaavaillut kummitushuonetta, yhden huoneen
autiotalomeininkiä minikoossa. Sen vieressä ovat The Cake Bakeryn
leipomo ja myymälä. Seitsemännessä kerroksessa on Pub Ruusu, joulutupa
ja Hawaii-huone.
Keskikerroksen
bokseista kuudennessa kerroksessa sijaitsevat vauvan huone, kirkko ja
koulu. Viidennessä kerroksessa on keittiö, keskimmäinen vielä tyhjänä
(siihen saattaapi tulla jäätelökioski) ja reunimmaisesta on tulossa
taideateljee. Neljännessä kerroksessa on verstas, vielä tekemätön
kylpyhuone/spa ja sisustusliike Nappi & Nuppi.
Kolmannessa
kerroksessa sijaitsee pojan huone, salonki ja teinin huone.
Kakkoskerroksen ensimmäiseen huoneeseen on valmistumassa
elintarvikemyymälä/kioski, keskellä on mummola ja reunassa kasvihuone.
Alimmaisessa kerroksessa sijaitsevat sauna, varasto ja kellari, josta
myös puuttuu vielä portaita ja kissaa lukuunottamatta muu sisustus.

Joskus
musta tuntuu, että kohta meiltäkin puuttuu kissoja lukuunottamatta muu
sisustus. Muutamana hikisenä ja kuumana yönä on jouduttu nakkaamaan
kissat pois sängystä ja laittamaan makuuhuoneen ovi kiinni, jotta
verkottamatonta ikkunaa voisi pitää yölläkin auki. Alvin ei pitänyt
ratkaisusta, ja kun ei ole yöllä saanut tarpeeksi huomiota ja
läheisyyttä, on tehnyt sitten päivisin kolttosia senkin edestä. Nyt
intohimo on tuo valkoinen nahkasohva, johon kissa iskee kynsiään kiinni
aina, kun liikut lähistöllä. Mikäli olemme yläkerrassa, ei kissa sohvaan
koske, mutta auta armias, kun menet alakertaan, on katti heti
kynsillään kiinni sohvassa ja valmiina säntäämään karkuun, kun menet
tiukasti komentamaan. Hauskinta on, että toisinaan katti säntää sohvaan
uudelleen kiinni jo ennen kuin selkäsi käännät, ja säntää uudelleen
karkuun, ennen kuin olet ehtinyt edes suusi avata. Tässä kissassa on
niin vietävästi tuota luonnetta.

No
nyt on sitten todettu, että antaapi makuuhuoneen oven olla auki ja
ikkunan kiinni. Vallatkoot koko sängyn. Kyllähän me mahdutaan sinne
parisängyn reunoille. Pidetään vaan lattia tyhjinä sängyn vierestä, että
jos Taavi sattuu vaikka potkaisemaan meidät yöllä siitä reunasta
lattialle, niin ei pahasti satu. Paahdutaan me ennemmin kuumina öinä
hengiltä kuin tuotetaan mielipahaa näille pienille rääpäleille. Eikös ne
curlingvanhemmat toimi juurikin niin? ;)
Kertu ja Taavi lähettävät terveisiä
Terhin tukijoukoille,
Kertulla ja Taavilla on kuulemma ihan omat fanit ruutujen takana. :D
Kuva kertoo, että Taavi yksinkertaisena kissana on tästä saamastaan
huomioista aivan hämmentyneenä. "Mitä, mitä - emmää vaaan tajuu." Kertu
suuren egonsa kanssa sen sijaan laskeskelee päässään, montako fania
hänellä tämän kylän häijyimpänä ja fiksuimpana kattina mahtaa ollakaan.
Ei sillä, että moni olisi ilmoittautunut, mutta kysehän onkin siitä,
mitä itselleen uskottelee. :)
Iloista mieltä ja ripaus ilkikurisuutta sinun iltaasi!