Näytetään tekstit, joissa on tunniste roombox. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste roombox. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Elämä kantaa


Osallistuin 17-18.10 Suuressa Snadissa istuin -kilpailuun. Nurkkauksen koko n 13 x 13 cm, korkeus 15 cm, ja työn tarina alla:

Elämä kantaa

Miniatyyripuuhastelussa minua viehättävät kauniiden ja sievien idyllimaisemien ohella elämän vähemmän ihania puolia kuvaavat näkymät ja hetket. Istuin –kisani teemana on ”elämä kantaa”. Se kuvaa varhaisteiniä, jonka elämä pyörähti ympäri hetkessä ratsastusonnettomuutta seuranneen halvaantumisen myötä. Henkisen toipumisen alkuvaiheessa oma huone on kivulias tila: se kuvaa kaikkea sitä, mikä on ollut hänelle tärkeää, ja samalla kaikki siellä muistuttaa, ettei mikään ole enää koskaan niin kuin ennen. Vaan elämä kantaa, ja jokaista synkkää yötä seuraa aamu, joka näyttää aina valoisammalta kuin edellinen.

Asetelmassa on hyödynnetty itse tehtyjen esineiden ohella myös jokusia muiden nukkekotiharrastajien taidonnäytteitä sekä muutamien kanssaharrastajien yhteisideointia, joista kiitos heille.

















maanantai 6. huhtikuuta 2015

Tunnelmavaloja ja nukkekokeiluja


Ostin Ikeasta synas -valaisimia, pohjasta valaistuja pleksilaatikoita. Tein näihin pääsiäisen pyhinä Pohjanmaalla aikaa viettäessä siskon tytöille yövalaisimet.


Toisen minimaailman menninkäinen viettää aikaansa saarella ravun ja papukaijan seurana, toinen taas keinuu metsässä jättiperhosten kanssa.



Lapsuudenkodissa Pohjanmaalla oli poikkeuksellisesti koko porukka pääsiäisenä paikalla. Käytin tilaisuuden hyödykseni ja sain ihmiset kokeilemaan omia luovuuden rajojaan. Eilen itse kukin muovaili itselleen fimosta nuken ja maalasi sille kasvot. Kasailin nukeille vaatetuksen kunkin toiveiden mukaisesti. Lopputulokset olivat rehellisesti sanoen jäätäviä. :)


 Ja siinähän ne - yläkuvassa vanhempieni taidonnäytteet, alakuvassa siskon ja miehensä tyypit.


 
Velipoika väsäsi vähän erilaisen nuoren (yläkuvassa), miehen väsäämä tonttu alla.


Siinä koko klaani. Emmää tätä kansaa kyllä ihan varauksetta omiin taloihini majoittaisi, ovat sen verran epäilyttävän näköistä jengiä. Vaan hauskaa oli, ja sehän oli tarkoituskin. :)

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Minikokoinen kevät

Osallistuin nukkekotiharrastajien fb -ryhmässä järjestettyyn kevätvaihtoon. Samalla, kun pääsen esittelemään täällä vaihtojen tulokset, pääsen vinkkaamaan mielenkiintoisia miniblogeja.


Vaan alkuun omat minivaihdon tuotokset. Mun kevätministelyt muille yhdeksälle vaihtajalle koostuivat näistä:






Jokaiselle osallistujalle lähti minulta siis puutarhamultaa, hevonkakkaa, kaksi keväistä tyynyä sekä peltipurkkiin istutettu taimi.


Oli hurjan ihanaa, kun parina päivänä postilaatikossa oli paljon kirjeitä täynnä minikokoisia yllätyksiä. Tällainen keväisen keltainen ihana astiasetti ja minitaimia tuli vaihdossa Kristiinalta:


Tällaisia taidokkaasti tehtyjä perhosihanuuksia löytyi Karoliinan vaihtopaketista:


Johannan paketista löytyivät hurmaavat maalarin tikkaat ja maalipurkki siveltimineen - täydellisiä Pesosen talon remonttipuuhiin. :)


Mariellan paketista löytyi puulaatikko kevätistutuksiin, hauska puutarhatonttupatsas sekä kukka, joka hyppäsi samantien BuyLifen kukkakaupan valikoimiin:


Minnan vaihtopaketissa oli pikkuruisia lintukirjoja, kiikarit bongaajalle ja täydellinen eväsleipä mehupulloineen. Ihan selkeästi Pesosen retkireppuun kuuluvaa tavaraa. :)


Katin paketista löytyi pikkuruinen nalle lahjapaketissa, kauniita valkoisia keramiikka-astioita, pari siemenpussiprinttiä sekä lasipullo auringonkukansiemenineeen. :)


Helenan paketissa olikin monenmoista pientä ja sievää: musiikin kuunteluun sekä levyjä että soitin, ruukkuja, kumihanskat istutuspuuhiin sekä kertakäyttökuppeja.


Satun paketista löytyi hauska askartelusetti nukkekotikokoisille ihmisille äitienpäiväkorttien tekemistä varten.


Elinan vaihtopaketista paljastui kukkakimppu kevään juhliin, maitopurkkiin istutettu taimi, pientä pitsinauhaa sekä kaunis keltainen, minikokoinen pitsiliina. 


Voi että, kiitos ihan hurjasti jokaiselle. <3 

Muitakin vaihtoja on tullut tehtyä. Nukkiskerhon vaihtojen tuloksena kotiutin Miralta nämä miniasiat:


Soilelle löysin hänen kaipailemaansa minikokoisten ihmisten hiusmateriaalia, ja häneltä tuli vaihdokkina nämä pienet ihanuudet:


Että on mulla kirjekuorien avaamista nyt riittänyt koko vuoden edestä. :) Osa näistä kaikista vaihtojen ihanuuksista löysi heti paikkansa Hittavaislinnasta ja BuyLifestä, osan sijoituskohdetta vielä tuumailen, tai, mikäli tulevat Pesosen taloon, odottavat vielä talon valmistumista. 


Moni keväinen asia pääsi täyttämään BuyLifen kukkakaupan valikoimia.




 Kukkakaupasta löytyvä sienitaulu on Miialta.

Astioista tuli täydennystä BuyLifen Pentikiin.


Muutama kirja meni myyntiin lelukauppaan.


Hittavaislinnan American Dinerin valikoimiin tuli nyt myös Tazza kaakaot.


Hittavaislinnan Pub Ruusussa soi ilmeisesti Agents - tai eipä soikaan, levy näyttäis kurkistavan kotelon sisältä hyllystä.


Uppo-nalle CD löysi paikkansa Hittavaislinnan lastenhuoneesta. Samoin lastenhuoneeseen pääsi minikokoinen nalle lahjapaketissaan.


CD-soitin taas asettui Hittavaislinnan Hawaii -huoneeseen.


Osa taimista löysi tiensä Hittavaislinnan kasvihuoneeseen, osa jäänee odottamaan Pesosen pihamaan valmistumista.


Myöskin maalaustarvikkeet ja tikkaat odottelevat Hittavaislinnan kellarissa Pesosen pihapiirin valmistumista.


Beauty Salonissa uutta on tuo pikkuriikkinen pöytäpeili, sekin Miran käsialaa.

 Ne ihanat vaihtotavarat, jotka eivät vielä kuvissa näy, odottelevat vielä tuossa hipelöitävänä ja löytänevät juuri sen oikean paikkansa lähipäivinä pienen tuumailun jälkeen. Olipas kerrassaan antoisaa - varsinkin, kun tämän viikon aikana olen saanut myös paljon lisää Pesosen kattomateriaalia. Kiitän ja kumarran kaikille, joille kiitos kuuluu. On tää ministely vaan hauska juttu. :)