sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kalkaroksen luokassa


Asukkaiden saapumisen myötä iski taas hurja innostus jatkaa keskeneräisiä huoneita, ja koska sain loppuviikosta viimein pitkään matkalla olleet ebaysta ostetut minikokoiset lasipullot, otin työn alle Kalkaroksen taikaliemien ja -juomien luokan. Kalkaros on näistä figuureista ehdottomasti mun suosikki ja mielestäni todella hyvin toteutettu.


Hyllyköt syntyivät mustista Biltema-tikuista ja velipojan tuomista drinkkitikuista. 


Hyllyt notkuvat pulloja, joissa on täytteenä kaikenlaista kotoa löytynyttä: jauhoja, kahvinpuruja, mausteita, erilaisia siemeniä ja rouheita, mehuja, kynsilakkaa ja luomivärin purua - noin muutamia mainitakseni. Etiketit tulostin netistä.


Koska nämä figuurit on tällaisia pienipäisiä, hoikkia olentoja, eivätkä sellaisia suuripäisiä perinteisiä nukkekotinukkeja, on moni nukkekotikokoinen tavara näille suurta. Nämä pullot olivat pienimpiä mitä olen löytänyt, ja jos ajattelee, niin jokainen niistä on Kalkaroksen mitoissa litraisen purkin kokoa, ei niinkään pieniä liemipulloja, joihin mahtuisi vain muutama pisara nestemäistä onnea. Samoin jos ajattelee noita patoja, jotka ovat korkeudeltaan 1,5 - 2 cm, ja suhteessa Kalkarokseen on pata tuplasti Kalkaroksen pään kokoinen. Mutta hei, ei se ole lainkaan tarkkaa. :)



Pöydällä on ylitse pursuilevia taikaliemipatoja, loitsukirjoja, kynttilöitä, sieniä, kulhollinen silmämunia, albiinohiiriä lasikuvun alla, liemipulloja...




Kattokruunu on tehty aiemmin metallisesta joulupallosta ja mustista helmistä. Luokan perällä on valeovi.


Nurkkapöydällä (tehty hajuvesipullon korkista) on lohikäärmepatsas, jonka löysin Europehousen poistohyllystä eurolla.


Pulloja on työn alla vielä noin sata, ja ajatukseni on, että teen vielä paljon lisää hyllyjä pulloille sekä johonkin nurkkaan hyllykön loitsukirjoille. Lisäksi ajatuksena on tehdä kattoon muutama häkki erilaisille pikkuotuksille (tyyliin ilkiöt), joita joku nyt saattaisi taikatouhuissa tarvita.


Ai että. Tästä tilasta mä tykkään.

17 kommenttia:

  1. On sulla uskomaton homma ollut noitten pullojen kanssa! Mutta on lopputuloskin kyllä hieno :)
    Mä just muuten huomasin, että täytyykin tarkistaa onko mulla kaikki leffat....Kalkaros on nimittäin huippuhahmo, mä tykkäsin myös :) ihan siitä tuli mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritin miehelle ehdottaa, että voitaisko alottaa tää kahdeksan leffan maraton uudelleen, kun täytyis löytää kuvia huispausarkusta. Ei ollut kiinnostunut. Vasta kuukausi sitten päätettiin edellinen maraton. Mää en voi käsittää... ;)

      Poista
    2. Kahdeksan? Ok, mulla puuttuu kai pari viimeistä...onkohan mun leffat Lillassa kun en löydä :/
      Mulla on aika pitkä aika, nyt kyllä katselin kun telkkarista tuli taannoin.

      Poista
    3. Nämä osat on siis koko sarjassa:

      Harry Potter ja viisasten kivi
      Harry Potter ja salaisuuksien kammio
      Harry Potter ja Azkabanin vanki
      Harry Potter ja liekehtivä pikari
      Harry Potter ja Feeniksin kilta
      Harry Potter ja puoliverinen prinssi
      Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1
      Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2

      Siinä riittää muutamaksi illaksi katsseltavaa... ;)

      Poista
  2. Tää on jotain niin henkeäsalpaavan mahtavaa, että sitä on vaikea edes tajuta. MITEN sä voit olla nooooin taitava?!? Uskomatonta. Upeeta työskentelyä. Tänne pitää tulla aina välillä kurkkaan, ja tätä postausta pitää kurkata useammankin kerran :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Helena ja Blackie, ja kiitos kommentista. Tulkaahan aina välillä kurkkimaan. :)

      Poista
  3. On se vaan niin mahvan näköinen.

    VastaaPoista
  4. Tähän työhön on pakko ottaa vakuutus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Mitähän ne sanoin tuolla vakuutustoimistossa, kun mä menisin kertomaan, että nukkekotia tässä haluaisin vakuuttaa, ja sen kaikkia minikokoisia osia.... ;)

      Poista
    2. Mene ja sano että mä vakuuttaisin Tylypahkan. Ja pari muuta.... :D

      Poista
  5. Upea! Kertakaikkiaan...
    Jonain päivänä me Iitan kans aktivoidutaan, jotta noidat ja keijut saa arvoisensa tilat....
    Viitikkö lähettää vähän askarteluintoa (ja -taitoja) tänne pikana???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lähettää, jos laitat vaihdossa pikkuleipien koristelutaitoa, kärsivällisyyttä ja intoa sokerimassasta muovailuun ja sen sellaista sulle tyypillistä. Tiedätsää, mulla menee niin hermo - voin tehdä kyllä fimosta alruunoita, mutta sokerimassasta!?! Mitä mä meninkään lupaamaan...

      Poista
  6. Ei kannata innostua. Tähän jää niin koukkuun, että sen jälkeen voi sanoa hyvästit muulle elämälle. :D

    VastaaPoista