keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Oviasioita


 Pari päivää sitten kirjoitin edellisessä Tylypahka-postauksessa, etten laita tähän mökkiin ovia ollenkaan. Kummasti mieli muuttui kun asiaa alkoi pohtimaan. Tein ovet samana iltana. :)


Ovia on muutamissa oviaukoissa, ei kaikkialla. Mun tavoitehan ei ole koskaan ollutkaan vimpan päälle täydellinen minihifistely, eikä mun hermoni kestäisi puisen oven valmistamista alusta loppuun, saranoimista, ovenpielien tuunaamista - siksipä nää on tällaisia puupala - tuloste - nahkasoirokarmit -versioita. Kelpaavat minulle, ja kelpaavat tähän projektiin.






Osa ei oikeasti mahdu aukeamaan, koska tilat ovat pienet ja täytetyt. Siksi esim. yläkuvan kirjaston ovi on liimattu paikalleen niin, että on vähän raollaan.





Kaikkialla ei ole ovia. Osassa on vain oviaukot.






Rohkelikon makuuhuoneen ovena toimii lihavan leidin muotokuva. 





Huomenna olis lähtö Pohjanmaalle. Siellä työn alla pääsiäisenä on joko mummoinmökki, Viirun ja Pesosen talo tai Pesosen liiteri/kanala. Tai jos vaikka kaikki? ;) Saas nähdä, mitä saadaan isäukon kanssa aikaan.

13 kommenttia:

  1. Pikät pyhät ja pohojammaa....kuulostaa siltä, että sieltä tullaan kotiin jonkun ihan uuden projektin kanssa :)

    Kiva bongailla noista tauluista että ketäs siellä tylypahkan seinillä oikein roikkuukaan!
    Olet sä mahtavan pytingin saanut aikaseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juur pidän tässä pientä blogitaukoa, kun on koko päivä nikkaroitu Pesosen taloa. :) Menee pyhät hyötykäyttöön, näet.

      Poista
  2. Upeita ovia ja mukava toteutus tapa.

    VastaaPoista
  3. Mahtavan hienot ovet eivätkä kaipaa yhtään enempää hifistelyä! En itsekään jaksa laittaa oikeita saranoita, nupit ylhäällä ja alhaalla toimivat oikein hyvin tai tuollaiset kuten sinulla, ei niitä ovia kuitenkaan yhtenään auota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eivät tosiaan ole nämä minitalojen ovet jatkuvassa käytössä, joten toimivat pienemmälläkin hifistiikalla. :D

      Poista
  4. Todella hienoja ovia olet saanut Tylypahkaan, suorastaan täydellisen sopivia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos Päivi tsemppikommentistasi. Mä vähän oioin mutkia näitä tehdessä, mutta mulle kyllä kelpaavat oikein hyvin.

      Poista
  5. Upeita ovia kaikki! Ihan tämä sinun Tylypahkasi kaikkine yksityiskohtineen, joissa riittääkin tutkimista moneksi toviksi.
    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  6. Ihanaihanaihana! Ovet ihan sopivia, taulut mahtavia! Olin näkevinäni Homerin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Homerkin sieltä löytyy monien muiden joukosta. :D

      Poista
  7. Repesin saman tien, kun olin ensin bongannut ninja turtle -hemmon, homerin, Mona Lisan ja tatttadadaa... Sahtivaari...eiku siis Ahtisaarihan siellä myös kurkisteli... tiennytkään tämän taikataustojaan =D

    VastaaPoista