lauantai 10. elokuuta 2013

Teinin valtakunnassa

Siirretty Olipa kerran koti -blogista. Alkuperäinen teksti julkaistu 16.6.2013.


 No johan näitä minimökkejä nyt piisaa. Tänään valmistui teinin valtakunta, tämäkin tehty lasikantiseen, puiseen kynttilälaatikkoon (10 x 20 x 30 cm). New Yorkin yöllistä citymaisemaa kuvaavat seinätapetit tulostin tähän netistä, ja otin seiniin vaikutteita tästä teinin huoneesta. Vinot puulattiat tein raapimalla mattopuukolla laatikon pohjaan lautojen ääriviivat.


Jokaisen itseään kunnioittavan teinin huoneessa täytyy olla diskopallo. :) Se löytyi kaverin minulle nukkekotiaskarteluita varten kantamasta sekalaisen sälän pussista, ja oli siis huulikiiltopurkki, josta kaavin sisällön mäkeen ja liimasin koko komeuden kattoon. Tuollaisen määkin olisin teininä halunnut. Siis diskopallon kattoon. En huulikiiltoa sen sisälle.


Seinällä on kuvakokoelma asukkaan idoleista (en kyllä totta vie ole ihan kartalla tämän päivän teinien hittiartisteista, mutta heitin joitakin villejä arvauksia). Jakkara syntyi viinipullon metallipannasta, pöytä soikean pahvirasian puolikkaasta ja puutapeista. Pöydällä on nappikulhossa mustia helmiä, jotka esittävät jonkinlaisia karkkeja, turkinpippureita ehkä. Pöydällä oleva hopeinen norsu on vanha riipus.


Askartelin teinin lukemistoon myös Suosikin, ennen kuin äippä valisti, että Suosikki on lopetettu jo vuosia sitten. Emmää vaan tiennyt. Mikään ei ole enää niin kuin ennen. ;)



Cd-telineenä toimii vieteri. Cd-levyn kansia googletin netistä, tulostin kahtena kappaleena ja jotta sain vähän paksuutta, laitoin väliin muutaman kerroksen kaksipuolista teippiä. 






New Yorkin maisemia seinätapetiksi googlettaessani löysin myös nämä veikeät kuvat, joista ensimmäinen on aika klassinenkin kuva, toinen taas sen muokattu versio. Näihin askartelin kehykset puurimasta.



Teinin sänky syntyi finnfoamista ja puurimoista. Sängynpeitteen leikkasin vanhan neulepaidan hihasta ja liimasin reunaan pitsin. Nalle on Sinellistä. Tietokone ja suklaalevy ovat nukkekotiprinttejä netistä. Nukkekotiliikkeestä ostettuun kirjaan liimasin netistä löytämäni kansikuvan ja päädyn, jotta sain teinille mieluisaa luettavaa.





Hylly on tehty finnfoamin palasta, ja siellä olevat esineet ovat pieniä romuaarteita. Hyllylle mahtuu vielä lisääkin, kunhan vain sopivia aarteita tulee vastaan.



Siinähän se. :)

1 kommentti:

  1. Siirretyt kommentit Olipa kerran koti -blogista:

    Blogger Mun Tekemä sanoi...

    Wau! Ihan mielettömiä pieniä yksityiskohtia =)

    16. kesäkuuta 2013 20.23


    Blogger Pepi sanoi...

    Nyt tässä alkaa jo odotella muiden saavan tartunnan tuohon hommaan :D

    16. kesäkuuta 2013 20.58


    Blogger nata- sanoi...

    Suosikki lopetettiin muistaakseni viime vuoden joulukuussa. :)

    Todella tyylikkäästi sisustettu huone, kuten edellinenkin! :)

    16. kesäkuuta 2013 21.23


    Blogger Anne-Mari sanoi...

    Vau!! 100x vau! Ihana on, kaikki huoneet mitä teet on niin aitoja;))

    16. kesäkuuta 2013 22.27


    Blogger Haltiakummi sanoi...

    Nämä sinun roomboxit on kyllä tosi kivoja! Ja hauska kun ne voi olla ihan omanlaisiaan, esim nukkekodissa pitäisi kaikissa huoneissa kummiskin olla vähän samaa tyyliä/aikakautta, niin hauska kun näistä voi tehdä ihan omiaan :) Olet kyllä tosi kivasti toteuttanut näitä.

    16. kesäkuuta 2013 22.34


    Blogger Viivi sanoi...

    Siis yksinkertaisesti mahtavaa! Olet todella taitava näpertelijä :)

    17. kesäkuuta 2013 11.41


    Blogger Helena ja Blackie The Cat sanoi...

    WAUU, minimaniaa! Ihan uskomattoman makeeta!! Meitsi ei voi muuta kuin ihailla, on kyllä kiva!!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    17. kesäkuuta 2013 12.04


    Blogger Anu sanoi...

    U P E A !!! :D

    17. kesäkuuta 2013 12.47


    Blogger Meän Satu sanoi...

    Ihan mielettömän Ihana! Söpö! Mahtava! Ihan huikea! Mielettömän mahtavat yksityiskohakki! <3 Tuommosen huoneen oisin mieki teininä voinu ottaa :) Taitava oot <3

    17. kesäkuuta 2013 13.02


    Blogger TeSa sanoi...

    Hieno.
    Tosin huoneesta puuttu se haisevien vaatteiden pino lattialta =)

    17. kesäkuuta 2013 14.57


    Anonyymi Sormustimen Anni sanoi...

    On taas niin tyylikästä!

    17. kesäkuuta 2013 18.11


    Blogger Eila sanoi...

    Oi,olisipa meidän tyttären huone yhtä siisti! Demi-on ainakin meillä SE lehti, ja vaatteita hujan hajan lattialla ja tuoleilla. Läppäri auki koko ajan ja musa soi.
    Mutta oikeasti nää on ihan huippuja!

    18. kesäkuuta 2013 23.05

    VastaaPoista