keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Mummoinmökissä

 
Mummoinmökin ulkokuori on hippasta vaille valmis. Kuisti on vielä kesken ja ovi puuttuu sekä muuta pientä viimeistelyä, mutta hurjasti olen saanut tätä parin menneen viikon aikana eteenpäin. Tykkään tästä ihan hurjasti! 


Keittiö on keskeneräinen ja kaapistot vain lastattu toiselle seinustalle. Kattoparrut virittelin tänään, samoin kuin tuunasin Fannille ruokapöydän.



Olohuoneen nurkkakaappi oli monien sattumien summa. Alkujaan punertava mahonkikaappi oli maalattu joskus vihreäksi, ja eilen maalasin sen valkoiseksi. Ei tullut nätti, ja olin jo paiskaamassa pilalle maalatun kaapin roskiin, mutta päätin vielä testata ja hioa kaappia kovalla kädellä. Nyt siinä näkyy valkoisen alla sekä vihreää, mahongin punaista että puupintaa, ja se on tähän torppaan oikeastaan juuri täydellinen noin.









Yläkerran makuuhuoneen katon viimeistelin tänään. Kahden parrun sijaan jouduin lopulta tyytymään yhteen, koska toinen parru pimensi valaistusta turhan paljon. Vaan pärjätään näinkin.














Kylpyhuone on täysin kesken. Mulla on sinne kyllä monenlaista pikkutavaraa olemassa ja idea sisustuksesta, mutta toteutus vielä odottaa.



 Mummoinmökin ja Kyläntalon rakennus jää nyt taas tauolle, koska nämä talot sijaitsevat Pohjanmaalla ja minä palaan huomenna kotio Pirkanmaalle toisenlaisten miniasioiden pariin.

8 kommenttia:

  1. Voi taivaan vallat sentään... mä olen ihan mykistynyt... sä olet niin älyttömän taitava ja saat aikaan ihan mielettömän täydellistä jälkeä... ♡ Suloinen kokonaisuus, kerrassaan ♡

    VastaaPoista
  2. Ootkos sä tulossa Wanhan ajan lelumarkkinoille? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tulossa! Niin ihanaa tapahtumaa ei voi jättää välistä. 😊

      Poista
    2. Ja tuossa piti olla hymiö perässä, mutta ei siltä näytä. :)

      Poista
  3. Kaappi on aivan valtavan kaunis! Huoh!

    VastaaPoista
  4. Värisävyt ovat todella kauniita ja huonekalut ihanasti kuluneita.

    VastaaPoista