Tein ensimmäisen version Fannista (vasemmalla) reilu vuosi sitten. Fanni oli kolmas tekemäni nukke, Pesosen ja Lyydian jälkeen. Olin Fannista järjettömän ylpeä. Ajattelin, että tuon tarkempaan muotoiluun ja tuota pienempään mittakaavaan en pystyisi ikinä.
Nyt Fannista on tehty toinen inkarnaatio. Se on kuin onkin vähän
tarkempi ja vähän pienempi. Naivististyylinen, alkuperäinen Fanni on
mielestäni edelleen aika söpö, mutta ongelmana on, että se on niin paksu
ja mittasuhteiltaan hassu, ettei yhtään istu mökkiinsä. Siksipä vanha
Fanni luovuttaa paikkansa uudelle Fannille. Vanha Fanni jää kuitenkin
jemmaan, onhan se kuitenkin aika symppis, jättipäästään huolimatta.
Emmää tiedä, onko noissa mun massanveivaustaidoissa jotain kehitystä tapahtunut, mutta voisi vaikka hitusen ollakin? :)
No onhan näissä ihan hurjaa kehitystä. Niin ilmeikkäitä ja luonnikkaita ovat kaikki tyynni. Että minua naurattaa ja ihailuttaa erityisesti nuo Fannin jalat! Niin herkän pulleat :)
VastaaPoista