keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kotikolo on löytynyt


Eräänä päivänä tutkiessaan asuntoilmoituksia metsäläisnetistä löysi Sylvi ilmoituksen ränsistyneestä, peruskorjausta vaativasta nelikerroksisesta talosta. Sijainti aarniometsän syleilyssä oli mitä erinomaisin, ja tilaakin riitti. Sylvi ja Aarne lähtivät välittömästi taloa katsomaan.


He rakastuivat taloon välittömästi. Se oli kehnossa kunnossa repeilleine retrotapetteineen, irvistelevine lattioineen ja muutenkin siistimättömän ulkokuorensa kera. Siinä oli kuitenkin jotakin viehätystä, jotakin kodin tuntua, jotakin, mikä sai Sylvin ja Aarnen hihkumaan: "Tämä se on. Meidän kotikolomme."


Innoissaan he juoksentelivat ympäri taloa, tutkivat sen joka kolkan ja näkivät silmissään, miten remontoinnin tuloksena talo muuttuisi upeaksi turvapaikaksi.


Talon ylimmistä kerroksista tulisi Sylvin ja Aarnen valtakuntaa. Kahteen alimpaan kerrokseen valmistuisivat tilat tuleville alivuokralaisille. 


Vaan kyllähän se paljon vaatisi, ennen kuin talo olisi valmis. Paljon raakaa työtä, hartiavoimia, hikeä ja kyyneleitä. Sylvi ja Aarne olivat kuitenkin valmiita ryhtymään työhön unelmansa eteen.


Aarne oli näppärä käsistään, ja pystyisi nikkaroimaan paljon itse. Sylvi olisi apuna kaikessa, missä pystyi. Lisäksi Sylvillä oli ketuntarkka sisustussilmä, jota hyödyntämällä he saisivat tehtyä talosta unelmiensa kotikolon.


Asunto oli myynnissä huutokauppana, joten hieman he joutuivat taistelemaan saadakseen talon itselleen. Niin kuitenkin kävi, ja talo siirtyi heidän omistukseensa hintaan 40 euroa + postituskulut 15 euroa. Postituskuluista he eivät mitään ymmärtäneet, mutta summa oli oikein sopiva, ja he kirjoittivat kauppakirjat vielä samana päivänä.  


Illan hiipuessa he olivat tuoreita talon omistajia. He katselivat onnellisina taloa ja hymyilivät. Siinä se nyt on. Metsänväen kotikolo. Turvapaikka metsän murjomille.


To be continued...

12 kommenttia:

  1. Vaikuttaa superihanalta jo nyt! Jään innolla odottamaan, miten projekti etenee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projektin työnjohtaja on nyt ollut vähän laiskalla päällä kotikolon kanssa, kun ideoi jo täyttä päätä tuota Tylypahkan taloa, mutta eiköhän kotikolo pääse työn alle viimeistään joulun pyhinä. :)

      Poista
  2. Kylläpä Sylviä ja Aarnea nyt onnisti! Uudesta kodista tulee varmasti ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista lopputulosta toivovat myös Sylvi ja Aarne. :)

      Poista
  3. Voi kuinka hienon kaupan he tekivät ja eikun hihat heilumaan saa uusikoti pian heidät onnensa huipulle siellä vintikerroksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakerrokset alkavatkin olla pinnoiltaan kuosissa, joten seuraavaksi työn alla on Sylvin ja Aarnen vinttikerrokset.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ja sitähän piisaa, kunhan tämä työnjohtaja saa taas minivaiheen päälle kotikolossa.

      Poista
  5. Tästä kotikolosta olikin hiimuisen kova taistelu ;) onneksi Sylvi ja Aarne pääsevät nyt remppaamaan uutta kotiaan. Vähän kuin tosielämän S&A myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hermoja raastavaa odottelua netittömässä maailmassa. Vaan onneksi saatiin tämä. :)

      Poista
  6. En ole nukkekoti harrastaja, mutta seuraan blogiasi, koska ihailen kaikkea, mitä jaksat tehdä ja panostaa, että pikku kodit olisi ihan täydellisiä :) Hurjan hyvää Joulun aikaa sinulle ja upeiden pikku kotiesi asukkaille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun käyt kurkkimassa. Mä en itse asiassa itsekään tiennyt olevani nukkekoti-ihminen, vaan kaikenlaisia kummallisia puolia ihminen itsestään löytää kun vanhaksi elää. :D

      Poista