keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kestämätön odotus


Mitä vanhempi musta tulee, sen kärsimättömämpi mulle-heti-kaikki-nyt -ihminen musta tulee. Näiden käsiini saamista en meinaa millään malttaa odottaa . :)


Mielessä on kuikuillut pidempään ajatus siitä, että haluaisin vintti -projektiin minikoossa siellä asuneet isovanhemmat (joista siis toinen asuu siellä edelleen) sekä itseni lapsiversiona. Nukkekotikerhon kautta olen tutustunut nukentekijään, joka lupasi ottaa haasteen vastaan. Täydellisiä näköisnukkeja en hakenut, vaan tunnistettavia, näköishenkisiä.


Nukkejen piti olla valmiita lokakuun loppupuolella, mutta olin revetä liitosistani, kun sain viestiä, että nuket pääsivät työn alle jo alkuviikosta, ja ovat valmistuneet viime yönä. Sain matkan varrella paljon prosessikuvia, jotka toki saivat vain entistä kiivaammin odottamaan, että saan nämä hypisteltäväksi. Nukentekijä SAATTOI huomata, että mulla oli pieni sievoinen odotus päällä. :D


Nuket on tehty valokuvien perusteella, ja tässä olen siis minä pienenä. En kehtaa laittaa tänne julkiseksi alkuperäistä mallikuvaa 90-luvun alusta lapsesta, joka hymyilee kuvassa vienosti karmaiseva keltainen verkkaritakki päällään kissan riepottelema varpunen sormellaan. Nukke on kuitenkin todella samannäköinen kuin kuvan minä, josin ilman verkkaritakkia ja varpusta, joka ei toiveista huolimatta jäänyt lapsuuden lemmikiksi, vaan kuolla kupsahti yön aikana. Kumma juttu, sinänsä...



Vaari on hyvinkin sen näköinen, mitä tällä hetkellä hitusta vaille 90-vuotias ukko oli vähän nuorempana. Juuri sellainen mies, joka pukee kuumana kesäpäivänä päälleen kerrankin vaaleat housut ja valkoisen kauluspaidan, istuu hetken puutarhakeinussa auringossa siistin nuorekkaan vaarin näköisenä ja toteaa sitten, että haluaa vaihtaa vaatteet. Että ei nämä ole minun juttu, nämä on liian siistit. Vaihtaa sitten takaisin kuluneen verkkopaitansa ja kauhtuneet henkelifarkkunsa ja toteaa, että minä tykkään olla vähän sellainen renttuinen mies. :)



Muorista tuli täydellinen muori. Määrätietoinen, rohkea, iloinen ja utelias nainen, joka tiesi paikkansa maailmassa. Perheen pää. :)


Halusin nuket vaatettamattomina, jotta pystyn tekemään niille sitten esikuviensa näköiset vaatteet. Nuket ovat nyt matkalla, ja postin seurantasivujen mukaan huomenna noudettavissa.
 

Vinttiin olen tehnyt myös jotain muuta pientä uutta.




Olohuone on hyvin keskeneräinen, mutta seinä- ja lattiapinnat ovat valmiit. eBaysta saapui tilaamani kirjahylly, johon tehtailin parit perhekuvat sekä rivin viirejä, joita myös alkuperäisessä vintissä on. Noita kohtalaisen jääätäviä pölynkerääjiä, jotka olivat muorille ja vaarille kovin tärkeitä meriittejä. Ja minikokoisina ne ovat oikeastaan aika sieviä. Emmää tollaisia kyllä kotiini normikokoisina ottaisi. :)





FB:n nukkekotikirppikseltä löytyi vintin videot minikoossa. Keinutuoli on Forssan messuilta, ja siihen vielä suunnittelun alla oikeanlainen keinutuolin matto. 


Keinutuoli saa istujansa vaarista ja keittiö puuhastelijakseen muorin huomenissa. Hirrrrveen jännittävää!

14 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hellyttävin blogipäivitys ikinä! Maltan tuskin odottaa, että näen, mitä pieni Eena Vintillä puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miniminän varalle on jo monenmoisia suunnitelmia. :)

      Poista
  2. Tää vetää jo sanattomaksi!!
    Aivan mahdottoman ihanat nuket!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos päätät haluta itsesi minikoossa jonnekin sisustusasetelmaan istumaan, niin voin vinkata tekijän. :D :D :D

      Poista
  3. Nuket ovat todella ilmeikkäät ja persoonalliset. Tämä on hieno projekti.

    VastaaPoista
  4. Ihana projekti ja ihanat nuket!

    VastaaPoista
  5. Kyllä ovat ihanan ilmeikkäät nuket. Oikein upeaa työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimitan kehut eteenpäin nukkejen tekijälle. :)

      Poista
  6. Aivan mahtavaa! =) Kunhan saat nuket, ota heistä potretti ja tulosta pienennettynä kirjahyllyn kovakollaasiin... Tein joskus hääkuvat nukkekodin asukeista niin ja se oli kutkuttavan hauskaa, harmi kyllä blogitekstin kuvat häipyivät taannoiseen vuodatuksen soppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vintin hyllyssä on nyt ensimmäinen minipotretti tästä väestä. :)

      Poista
  7. Ihanat nuket tulossa! Ja muutoinkin tää projekti on jotenkin niin huippu kun vastaa niin täysin alkuperäistä malliaan! :) -Minna

    VastaaPoista