lauantai 11. tammikuuta 2014

Taiottu tähtitaivas


Tylypahkan ylimmän kerroksen salissa on nyt taiottu tähtikatto. 


Ostin Tigeristä kahden euron pullon sinistä akryyliväriä, Tiimarista seitsemänkymmenen sentin vihreän kartongin ja maalasin sen siniseksi. Juu, sininen kartonki olisi ollut kätevämpi, mutta olivat loppuunmyynnissä jo menneet kaikki. Sotkin maalauksen pintaan lisäksi kolme pulloa kynsilakkaa, jotta sain kiiltoa, tähtiä ja sinisiä sävyeroja. Taivaan hinnaksi tuli 2,70 e + kolme kynsilakkapulloa.


Oon löytänyt tän mineilyn myötä hyötykäyttöä kynsilakoilleni. Oli aika, jolloin ostin niitä ihan törkeän paljon, enkä sitten ehkä kuukauden kynsilakkainnostuksen jälkeen ole juurikaan koskaan kynsiäni kirkasta tai valkoista lakkaa lukuunottamatta lakannut. Nyt on menneet kaikki hurjat siniset, kultaiset ja violetit lakat käyttöön, niin tässä taivaassa kuin ylikuohuvissa taikaliemipannuissakin.



Kun taivas oli kiinnitetty, sain viimein kiinnittää myös pylväät ja boordit. Voi juku, tykkään tästä tilasta nyt kyllä tosi paljon. Ja niin, revin sitten sen surkean korokkeen irti. On parempi ilman.


Porrasaulan lattiat ovat myös valmiit. Kananmunakennojen palasista tein kivilaattoja kaikkiin neljään kerrokseen. Väriä veivasin moneen kertaan, ja maalasin pinnat useampaan kertaan, ennen kuin oikea löytyi.


Se oikea väri oli tämä lehmänkakan värinen, joka istuu hyvin tauluihin ja portaikon henkeen. Toki olisin voinut tehdä nuo laatat fiksummin niin, että olisivat paremmin uponneet lattiaan eivätkä jääneet noin rösöisiksi, vaan toisaalta tykkäänkin kun ovat noin.


Sellainen pieni jännitysmomenttihan tässä on, että ruskea maali on öljymaalia, sellainen epämääräinen sekoitus, johon ruuttasin viidestä ikivanhasta tuubista jämät. En tiedä, kuivuuko ikinä, mutta täytyy sitten vetää lakkaa päälle, ellei kuivu. Niin mä olen joskus ennenkin onnistunut koskaan kuivumattomat öljyvärituhot peittämään. ;)



Tässä näkymää kolmipäisen koiran huoneesta porrasaulaan. Ovi puuttuu, samoin oven karmit ja kynnykset.


Edelleen saman huoneen näkymiä, joskin ulkopuolelta lasin takaa kuvattuna.



Dumbledoren toimiston tavaramäärä paisuu, ja alkaa hiljalleen olla sellainen omituisten esineiden romuluola kuin millaiseksi sen miellän. Takanurkassa näkyy ajatuseulan nurkkaus peileineen. Kattoon ajattelin vielä kynsilakkailla pingispalloista erilaisia planeettoja. Sitten tää alkaskin oleen niin täysi, ettei Dumbledore enää mahdu sisään. Vaan tiedättekö, ei se haittaa, koska Dumbledorea mulla ei olekaan.



Mullehan on velipojan tilaamina odottamassa tänne Pirkanmaalle saapumistaan Oljo,



Voldemort,


 Kalkaros,


Harry


ja Malfoy.


Ron on ollut matkallaan Kiinasta Suomeen jo kuukauden päivät, mutta luotan, että hänkin vielä perille pääsee.


Lisäksi netistä löytyi saman tematiikan ympäriltä ministelevä kanssahurahtanut , jonka kautta Tylypahkaan muuttaa Hagrid.


Kukaan yllä olevista ei siis ole minulla vielä, ja siksipä huuto.netistä löytämäni kolmipäinen koira lienee ensimmäinen asukas, joka taloon muuttaa. Se oletettavasti on minulla alkuviikosta, ja toivottavasti mahtuu sille varattuun huoneeseen. Ellei, täytyy käyttää puukkoa ja sahaa ja tehdä koirasta pienempi. :D

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. :) Eikä Dumbledoren huonekaan enää näytä niin Indiana Jones -henkiseltä, eihän...? ;)

      Poista
  2. Jessus että toi sali on kuulas ja kaunis!

    VastaaPoista
  3. Tuo ylinkerroksen sali upea kun katto on niin mahtavan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Katto onnistui kyllä omasta mielestänikin yllättävän hyvin.

      Poista
  4. Hirmuisen hienoa!! Hyvä hyvä! Kyllä miniä osaa kaikenmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon kato tällainen multitalentti tyyppi. ;)

      Poista