tiistai 23. syyskuuta 2014

I'm SO in love


Voi ihanuus. Tänään tuli postissa itärajan toiselta puolelta jotain kerrassaan ihanaa ja niin odotettua. <3


Tilasin venäläiseltä nukketaiteilija Julia Moiseenkolta aiemmin meille muuttaneen menninkäispojan, Aarnin, kaveriksi kaksi maailman suloisinta menninkäistä. Toinen näistä omaa hehkuvan oranssin tukan,  ujon katseen ja uskomattoman sievän olemuksen. Olen aivan rakastunut.


...Samoin kuin on joku muukin. :) 


 Tyttö ristittiin Kiaraksi. Aivan vietävän kaunis olento.








Kiara ei matkannut Suomeen yksin. Hänen mukanaan matkusti pieni sienimies. Tattipäästä tuli suomalaisista muinaisnimistä löytyneen helmen perusteella Taano-Einari. Jokseenkin ihan nimensä näköinen.



Taano-Einarilla oli mukanaan matkatavarana sienihatun lisäksi vedettävä lelu. Tammenterhokärry on yhtä veikeä kuin itse sienimieskin.




Siinpä mun pieni menninkäisseurueeni - oi että mä tykkään näistä. <3 Asumuksiahan heillä ei vielä ole, mutta tarkoitus on hissukseen askarrella näiden asumuksiksi puumajoja tuohon sisälle kasvaneeseen koivunrunkoon.









Kooltaan nämä ovat hyvin pikkuruisia. Aarni ja Kiara ovat 10 cm pitkiä, Taano-Einari vain noin 6 cm mittainen.




Keijupuun yläoksalla menninkäisseurueen touhuja katselee toisen  suosikkeihini lukeutuvan nukentekijän Loony Puppet Makerin keiju. Sekin sai tänään nimen, ja ristittiin muinaisnimilöydösten perusteella Cyrenaksi. Jotenkin tuollainen hienostuneempi ja herkempi nimi hentoiselle ja sievälle keijulle.



Ja mä kun niin joskus vannoin, että vaikka taloja onkin, ei mulle ikinä tule yhtään minikokoista asukasta... ;)

18 kommenttia:

  1. Voi miten ihania miniasukkeja ja tattipoika on tosi söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis. Mä olen niiiiin iloinen näistä. <3

      Poista
  2. Siis niin käsittämättömän kauniita, ihania,,, Eihän tässä voi sanoa mitään kun vaan katsoa - ja hymyillä. Oot varmaan onnesta mykkyrällä!

    VastaaPoista
  3. ei ikinä auta sanoa ettei ikinä :)
    ♥ hurmaavaa porukkaa, kerrassaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mulla sellainen "ei ikinä" -lupailu on lopetettu jo kauan sitten, kun on yleensäkin vähän taipumusta hurahtaa milloin mihinkäkin kummalliseen. :D

      Poista
  4. Sydän pakahtuu... Taano-Einari on niin hellyttävä... Ja tuo Kiara on aivan uskomaton! ♥ Noita voisi ihailla tunti-tolkulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuo Taano-Einari on vielä niin pienikin. Ihan kuin koru. :)

      Poista
  5. I am very happy!
    Gnomes have turned a love story!

    VastaaPoista
  6. Voi miten söpöjä, erityisesti tuo pienin poika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattipää puhutteli heti, kun sen tuolla tekijän sivuilla näin. Oli jotenkin samaan aikaan niin onnellinen ja jotenkin reppana. :D

      Poista
  7. Kerrassaan ihania!! Ja Kiara, niin kaunis! Taano-Einarikin todella suloisen näköinen! Sekä hienostuneen näköinen Cyrena, mikä joukko!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Saas nähdä, millaisen sarjan sitä saa näitä vielä keräiltyä. :D

      Poista