sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kaksosia


 Miia kysäisi, tekisinkö hänelle Pepin. Uskaltauduin kokeilemaan. Muovailin osia kahdet, koska A) jos pilaisin maalatessa toisen, mulla olisi vielä toinen jäljellä ja B) siinä tapauksessa, jos onnistuisin, jäisi toinen itselle.


Mulla on nyt kaksi Peppiä, toinen Miialle ja toinen itselle. Nämä Pepit oat pieniä, 8 cm mittaisia, ja odottelevat vielä, että saisin heille vaatteet tehtyä.


Riitta kysyi joskus, tekisinkö hänelle Röllin. Kieltäydyin silloin, mutta voimaintunnoissani Peppien onnistuttua päätin kokeilla. Röllejäkin on kaksi, joista toinen vielä kovin hoikka, karvaton ja vaatteeton, mutta tarkoitus on, että heistä tulee toistensa kopiot.



Ilmiselviä kaksosia kuitenkin. Toinen lähtee sitten Riitalle (mikäli kelpuuttaa), toinen jääpi taas itselle. Näillä on mittaa n. 14 cm.



Röllin vaatetuksen ja hiustyylin esikuvana toimivat vanhat, alkuperäiset Röllisarjat. Uudempien elokuvien Röllihän on vähän hipimpi tukkansa joukosta löytyvine rastoineen ja letteineen.



Vaatetuksessa yritin kuuliaisesti noudatella alkuperäisen Röllin vaatetusta, joskin, että tuo taitaa tarvita vielä sinisen, vähän pidemmän kaulahuivin ja toisella lonkallaan roikkuvan laukun.



Tunnistaako sen?


9 kommenttia:

  1. Nää on niin ihania <3 Peppi tai siis Pepit ovat kyllä niin valoittavan suloisen näköisiä!

    VastaaPoista
  2. Ihana Rölli! Rölli on lapsena lemppari ohjelmani, nykyajan piirretty Rölli ei ole enää ollenkaan niin kiva. Pepit on myös tosi suloisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multakin ääni ehdottomasti alkuperäiselle 80-90-luvun Röllille. :)

      Poista
  3. Säpäkkä Peppi Ja hurja Rölli<3 Varsinkin Rölli on huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja nyt niitä Röllejäkin on viimein valmiina kaksin kappalein. :)

      Poista
  4. Hienoja molemmat, sekä Pepit että Röllit. Olet tosi taitava!

    VastaaPoista