perjantai 30. tammikuuta 2015

Matobiili ja vähän muutakin Sykerön maailmaa


Tammikuussa olen ollut vain töissä. Aamukahdeksasta iltayhdeksään töissä, ja siksi mulla ei ole mitään muuta elämää ollutkaan. Helmi-maaliskuu on vielä ihan samanlaisia, sitten helpottaa, ja saan lomailla loppukevään aikana aika ruhtinaallisesti pitäessä pois näitä loputtomia ylityötunteja (päiviä, oikeammin, tai vielä oikeammin viikkoja). Ministelyt, niin kuin kaikki muukin, on olleet ihan taoulla, mutta jotain pientä olen saanut tehtyä.


Sykerön pihapiiri (jota ei vielä ole, koska ruohomatto on vielä matkalla maailmalta Sykerömaahan) sai puun. Mutta hei, mikä tän puun nimi oli? Se toinen, jonka latvassa roikkui pieni purkkeja, on siirappipuu, mutta tälläkin oli joku nimi. Muistaako kukaan? 

(inspiraatiokuvassa näkyy molemmat puut, joista siirappipuu on oikeanpuoleinen)



Taivaskameli Untamolta puuttuu edelleen pilvenhattarat altaan. Siksi makoilee nyt Sykerön Vekkuliverstaan katolla.


Toinen tammikuun aikaansaannoksista on matobiili.

(inspiraatiokuva matobiilistä)




Vekkulivertas tarvitsee vielä ikkunat ja kädet, ja sitten tarvittais vielä siirappipuu, timanttikone, etsintäkone, Matilda -robotti, Neiti Nokkonen, ja ja ja...

15 kommenttia:

  1. Vau! Muistikuva olisi, että tuo puu olisi ollut Sinappi puu (Mustard Tree). :)

    VastaaPoista
  2. Ihania!
    Tuosta matobiili kuvasta tuli mieleen, että armaalla velipojalla on lapsena ollu pahvisivuinen Sykerö-kirja...oon aika varma että tuo kuva oli siinä. Onko se muuten teillä? En kyllä muista oliko siinä tuota puuta...

    VastaaPoista
  3. Sinappi puuna minäkin tuon muistaisin.... Tuleeko mukaan Elli Etikkakin?? Hän oli yksi lempihahmoistani ja tietenkin Nirppu :)
    Voi että tulee paljon muistoja mieleen - Kiitos siitä (^^)
    Miniterkuin, Irina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli Etikka olis todella houkutteleva, mutta pieni haaste olisi tehdä sen mökki, pullossa oleva talo. Pohdinnassa on kyllä.

      Poista
  4. Mustard Bush taisi olla eli sinappipensas..? Toinen vaaleankeltainen puu oli siirappipuu... Joka tapauksessa olet ilmiömäisen taitava! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kumpihan se mahtoi olla, sinapppuu vai sinappipensas? Liekö koskaan nimeä edes suomenkielisissä Sykeröissä sanottu?

      Poista
  5. Oi Tohtori Sykerö! Sinulla on ihania ideoita ja taitoa!

    VastaaPoista
  6. Hauskan näköistä ja kivaa katseltavaa, kuinka esikuvien mukaisia nämä ovat.

    VastaaPoista
  7. Nää on kyllä niin mahtavia!

    VastaaPoista
  8. Kyllä on taas taitavasti toteutettu. Näitä kuvia ja tekstejä on kyllä aina yhtä mukava katsella..

    VastaaPoista