keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kyläntalo


Ostin sitten talon.


Suuren, ihanan talon. Talon, jota on edellinen omistaja tehnyt suurella panostuksella. Talohan on noita pikkuosista kasattavia talopaketteja, eli niitä, joihin täytyy tehdä törkeän suuri työ saadakseen edes rungon kasaan. Tähän on nähty paljon vaivaa, ja erityisesti ihastuin talon hienoon ulkokuoreen. Hyvin kansakoulutyylinen talo.


Taloon on nähty paljon vaivaa, mutta edelleen vaatii paljon työtä, ennen kuin on valmis. Kaikki tarvittavat osat tulivat kyllä mukana, eli kunhan vaan alkaa nikkaroimaan ja tutkimaan talon mukana tullutta opaskirjaa siitä, mikä pala kuuluis mihinkäkin...


Tästä tulee vanha kansakoulu, nykyinen kyläntalo noille kultaisen iän kerholaisille, joilla ei omaa tupaa ole. Oonkin vain etsinyt syytä ostaa noita vanhuksia seuraavilta messuilta lisää. No nyt on syy. Iso koulu, joka vaatii paljon mummoja kutomaan mattoja, virkkaamaan pitsiliinoja ja juoruilemaan, ja vaareja muistelemaan menneitä, katsomaan televisiota ja juomaan kahveeta.


Talo on siis oikeasti tosi suuri, paljon suurempi kuin mun muut tämän kokoluokan talot, vintti, mummoinmökki tai buylife. Kolme kerrosta ja 8-9 huonetta. Tapeteista osa lähtee, osa jää. Tapetteja ei meinaisi kehdata alkaa kiskomaan irti, mutta toisaalta tapetit ovat liian kauniit kansakouluun. Siksi niistä ainakin osa lähtee.


En meinannut viime yönä unta saada, kun värkkäsin päässäni, mitä kyläntaloon täytyy saada. Mielessä pyörii huone, jossa on kangaspuut ja muuta käsityötarpeistoa mummojen käsityökinkereitä ajatellen, keittiö, jossa hyvin vanhanaikainen välineistö ja tilaa yhteisölliselle leipomiselle, oleskelutila kahvipöytineen ja vanhoine harmooneineen sekä virsikirjahyllykköineen, ehkä pieni puutyöverstas? Kertokaa vinkkejä - mitä vanhassa, vanhusten käyttöön kalustetussa kyläntalossa tulisi olla?


Rakennustarkastajat kävivät talon huolella läpi.


Ei löytynyt huomautettavaa.


Paitsi että eivät ymmärtäneet, miksi tällainenkin piti hankkia.


Jaa niin, että en olis muka enää yhtään lisätaloa tarvinnut? Kuin niin? Eihän mulla ole vasta kuin "muutama".

14 kommenttia:

  1. Näen mielessäni huoneen, jossa tuolijumpataan. On kyllä hieno talo, kyllä sä tämän tarvitsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin nimen omaan TARVITSIN. En olis oikein edes pärjännyt ilman. ;)

      Poista
  2. Komea on pytinki.

    Eteiseen tarpeeksi naulakkotilaa ja ainaskin penkki.
    Alakerrassa vois sitten olla vaikka papoille pikkunen verstas ja sitten mammojen käsityökerhon paikka ja yhteinen oleskelutila.
    Toisessa kerroksessa sitten keittiö ja kaffettelu/ruokailu/juhlatila ja runsaasti sitten astioita ja kunnollisen kokoinen kaffepannu. Ei sitten tarttis välttämättä tota kaunista tapettiakaan vaihtaa, kun sehän olisi rempattu juhlatilaksi. Sellasia kasattavissaja pinottavissa olevia pöytiä ja penkkejä. Olis hyvä jos ton yhden väliseinän vois toisesta kerroksesta purkaa, sais vaikka pienen näyttämönkin mahtumaan. Harrastajateatteriesityksille tai tanssiorkesterille. Vinttikerroksen huoneista ei kunnolla käsitystä, ehkä joku pieni lepohuone, toimisto ja/tai talkkarille asunto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monta ideaa, jotka taidan hyödyntää sellaisinaan. Kiitos. :)

      Poista
  3. Mahtava idea taas kerran sinulla! Onkohan talon alkuperä Englannista, päättelin noin noista ikkunoista ja hormista talon sivustalla?

    VastaaPoista
  4. Onnittelut hyvistä talokaupoista! Mielenkiinnolla odotan vanhan kyläkoulun muotoutumista, jahka rakennustarkastajat ensin hyväksyvät piirustukset ja suunnitelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vielä odottelen rakennustarkastajien loppuraporttia. Se tuntuu kestävän... :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Olisko mitään samaa kuin meidän vanhassa koulussa?

      Poista
  6. Ja talojahan ihmisellä ei voi koskaan olla liikaa, voiko muka? Komean torpan olet jokatapauksessa löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan voi olla liikaa. Eikä keskeneräisiä projektejakaan. :D

      Poista
  7. Kyllä on hieno talo! Paljon hienompi kuin jotkut nykyaikaisen näköiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän alkuperäinen tekijä on nähny todella paljon vaivaa, on tosi siististi tehty ja hyvinkin pienistä palasista. Kunnioitan, ja yritän pitää tämän hyvänä.

      Poista