Uhomielellä

Eilen tapahtui jotakin karmaisevaa. Se sai Arnon psyykkeen horjumaan pahanpäiväisesti.

Arno esitteli saamiaan lahjuksia FB:n ministelyharrastajaryhmässä, ja paljasti foorumilla epähuomiossa myös yllä olevan kuvan menneisyydestään. Joku uskalsi epäillä, ettei rauta enää nousisi kuten ennen, ja pohdittiinpa sitäkin, miten komea mies on ennen ollut. OLLUT? Arno järkyttyi syvästi ja sortui jälleen pulloon. Lannistus kääntyi kuitenkin hetkeä myöhemmin kiivaaksi uhoamiseksi, korkki meni kiinni ja mies lähti penkomaan kaapistaan sinne hautautuneita, unohtuneita, sirkusmenneisyydessä niin monet hyvät hetket kokeneita sirkuspöksyjään. Oih, nuo housut olivat aikoinaan kasvaneet miltei ihoon kiinni, niin hanakasti Arno oli niissä rautaa sirkusteltassa nostellut. Nyt oli aika kaivaa ne esiin.

Tiukkaa teki, mutta mahtuivat vielä. Oikeastaan näyttivät Arnon mielestä nyt päällä miltei paremmalta kuin aikana, jolloin läski oli vielä tiukkaa lihasta.

Jaa, ettäkö näin herkullinen mies menettäisi osan loistostaan iän myötä?

Ei muuten taatusti menetä.

Ja niin nousee rauta.

Yhdellä kädellä.

Ja vaikka yhdellä jalallakin.

Että revi siitä.

Oliko vielä jotain sanottavaa?

Voittajan on hyvä hymyillä.

Voimailun jälkeen salskea uros lepäilee ansaitusti lehmäntaljan päällä.

Menneen muistot palautuivat nopeasti mieleen. Ai että tätä elämää - mitä nautintoa!

Illalla Arno sai kylään vieraan. Pikkuveli tulla tupsahti käymään matkalla korvaleikkaukseen (poikaparka syntyi ilman korvia). Koska velimiehellä oli huono vaatetus mukana, lainasi hän Arnon kalsareita.

Velimies on jättikokoista Arnoa huomattavasti pienempi, mutta veljiksi heidät tunnistaa - monestakin seikasta.

Synttärit - minun vai Arnon?

Mulla oli viime viikolla synttärit. Ministelykerhossa niitä juhlitaan aina näyttävästi. Sain hirveesti lahjoja. Tai Arno sai. Mä en oikein tiedä, oliko silläkin samaan aikaan synttärit.

Tuulian paketista löytyi Arnolle kunnon tarvikepaketti. Viehättäviä naisjulisteita, lehdellinen kiinnostaa luettavaa (tai kuvakatseltavaa ainakin), olutta ja Turun sinappia.

Miialta Arno sai voimailuvälineitä, viskiä sekä pari taulua muistuttamaan eletystä sirkuselämästä.

Miian paketista löytyi myös muuta pientä, eli elokuvajulisteita ostoskekuksen Finnkinoon, kukkamaljakko ikäihmisten taloon, fabergemuna vinttiin sekä pieni peili.

Marken synttärilahja ei ollut suunnattu Arnolle, vaan mulle. :) Paketista löytyi pieniä, sieviä kattausliinoja Pentikin valikoimiin.

Miran tekemistä emalikannuista pääsin valitsemaan omani, ja nappasin Pentikin valikoimiin kaksi numerokannua.

Mari ja Aila ilahduttivat Arnoa juomapuolella. Lisäksi Ailalta Arno sai lehmäntaljan lukaaliinsa. Illan kruunasi postissa kotiin saapuneet, Soilelta ostetut iki-ihanat peikot. Niitä ei kuitenkaan voi laittaa Arnon kanssa samaan postaukseen - joku roti sentäs.

Ihastuttavaa viikonloppua vaan teillekin. :)

Matobiili ja vähän muutakin Sykerön maailmaa

Tammikuussa olen ollut vain töissä. Aamukahdeksasta iltayhdeksään töissä, ja siksi mulla ei ole mitään muuta elämää ollutkaan. Helmi-maaliskuu on vielä ihan samanlaisia, sitten helpottaa, ja saan lomailla loppukevään aikana aika ruhtinaallisesti pitäessä pois näitä loputtomia ylityötunteja (päiviä, oikeammin, tai vielä oikeammin viikkoja). Ministelyt, niin kuin kaikki muukin, on olleet ihan taoulla, mutta jotain pientä olen saanut tehtyä.

Sykerön pihapiiri (jota ei vielä ole, koska ruohomatto on vielä matkalla maailmalta Sykerömaahan) sai puun. Mutta hei, mikä tän puun nimi oli? Se toinen, jonka latvassa roikkui pieni purkkeja, on siirappipuu, mutta tälläkin oli joku nimi. Muistaako kukaan? 

(inspiraatiokuvassa näkyy molemmat puut, joista siirappipuu on oikeanpuoleinen)

Taivaskameli Untamolta puuttuu edelleen pilvenhattarat altaan. Siksi makoilee nyt Sykerön Vekkuliverstaan katolla.

Toinen tammikuun aikaansaannoksista on matobiili.

(inspiraatiokuva matobiilistä)

Vekkulivertas tarvitsee vielä ikkunat ja kädet, ja sitten tarvittais vielä siirappipuu, timanttikone, etsintäkone, Matilda -robotti, Neiti Nokkonen, ja ja ja...

Arno

Pari iltaa taaksepäin syntyi Arno. TV:tä katsellessa vähän turhan pitkän työpäivän jälkeen olo oli jokseenkin aivoton, ja päätin hetken mielenjohteesta alkaa veivaamaan fimoa tavoitteenani lihava, hitusen iljettävä äijänkuvatus.

Arnon tekeminen oli sikäli herkullista, kun massaan vaivatessa joutui miettimään, miltä näyttää lihavan miehen manboobsit. Yritin hyödyntää miestä arvioitsijana, kun esittelin hälle milloin minkäkinlaista massamöykkyä ja kyselin, olisko tää hyvä lihavan miehen tissi. Ei oikeen osannut arvioida.

Siitä tuli Arno.

Arno on osin nivelletty olento, jolla liikkuvat jalat ja toinen käsi. Koska halusin jättää ylävartalon paljaaksi, tein toisen käden kiinteäksi. Alaston Arno sai nukkiskerhossa pöksyt vanhasta, kulahtaneesta paidasta. Yhden kanssanäpertelijän mielestä ne olivat karmean iljettävät lökärikalsarit. Arno ei ymmärtänyt moista solvausta. Hänestä ne ovat vallan trendikkäät.

 

Arno sai kerhossa myös vähän karvallisuutta kehoonsa, niin rintaan, navan alle, kainaloihin, päähän ja viiksiinkin. Karvallisuuden tarjosi Kertu-kissa, joka ei käsittänyt, miksi emäntänsä kävi kissaan harjan kanssa kiinni hullunkiilto silmissä vain hetkeä ennen kerhoon lähtöä.

 Mutta kuka sitten on Arno? Millainen on mies lökäpöksykalsareiden ja rintakarvojen alla?

Arno on eläkkeelle jäänyt sirkuksen voimamies. Hän, joka pullisteli telttasirkusten näyttämöllä tiukoissa trikoissaan ja leveässä painonnostovyössään nostellen tankoa, jonka päissä on muhevat, suuret mustat pallonmuotoiset painot.

Arno jäi eläkkeelle sirkuksen hajotessa ja siirtyi sen jälkeen viettämään aikaa jonkinmoisena elämäntapataiteilijana.

Arno on hitusen kaljaan menevä mies, joka viihtyy itsensä, muistojensa ja television ääressä kera kylmän - tai lämpimän - oluen. Nukkisväki oli sitä mieltä, ettei Arnon televisiosta tule sitten mitään kesyä settiä, ja nurkissa pyörii ikivanhoja miestenlehtiä vuodelta nakki ja kirves. Saas nähdä.

Mun tarkoitus oli alun perin liittää Arno tuohon Varjopuolia -kategoriaan. Sinne samaan työn alla olevaan boksikokoelmaan, jossa on toistaiseksi vasta koditon, pahvilaatikossa asuva Ridge.

Arnosta olis tullut rapajuoppo omaan boksiinsa.

Vaan tiedättekö, Arnolla oli asiaan oma mielipiteensä. Hän ei tahtonut umpipulsuksi mihkään elämän synkkiä varjopuolia kuvailevaan boksikokoelmaan. Vaikka Arno käryää vanhalta kaljalta, hän on vallan tyytyväinen elämäänsä. Elämäänsä nyt, ja elämäänsä menneisyydessä. Sirkuksesta omalle kotisohvalleen oluttölkin viereen ponnistanut Arno on mies isolla M:llä, eikä siis suostu Varjopuolia -laatikkoon.

Ehkä mun täytyy tehdä sille asuntovaunu. Sellainen sirkusmuistoja täynnä oleva erakkomiehen nuhjuinen luksuslukaali, jossa on kaikki, mitä mies kaipaa.

Juu, sellaisen Arno tahtoo. 

Jostakin syystä Arno sai nukkiskerhossa keimaillessaan lisänimen Porno-Arno. Vaan ihmekös tuo, onhan mies kuuminta hottia, jokaisen naisen unelma. Saa sukat pyörimään jalassa ja puntit tutisemaan, vaikka ei koollaan kerskailla voikaan - onhan miehellä pituutta vain 15 cm. Ja todistetusti, yksi kanssaharrastajista näkyi päivittäneen fb-profiiliinsakin, kuinka mielessä on koko päivän pyörinyt vain muuan Porno-Arno.

Televisio on Arnon ohella kuuminta hottia, ja se löytyi nukkiskerhon roinalaatikosta. Täydellinen. Anteeksi vaan M, että nappasin sen ennen sua. Olis ollut sun Lundbyhysi aivan liian suuri. Ja nuo ohjelmat, mitä sieltä näkyy - ei ne sovi Papanaisten perheidylliin.

Mulla olis vielä huomenna työpäivä edessä, mutta Arno keräilee jo kaljatölkkejä televisionsa ääreen ja aikoo aloittaa rennon viikonlopun vieton.

Vai onko sulla muka parempia ideoita viikonlopun viettoon? ;)