sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Vanhusjuttuja


Eilen oli Lahdessa miniatyyrimessut. Lähdin mukaan mielessäni kahdet hankinnat: Päivi Variksen vanhukset ja Christian Lundkvistin puiset huonekalut. Ne mukanani myös kotiuduin. Mun ostokseni ovat kovin samanlaisia messuista toiseen...


Tällä kertaa mukaan lähti herraskainen pariskunta, Huuko ja Esther Hefneri. Mies oli takissaan niin pröystäilevän Hugh Hefner -tyyppi, ettei tosikaan, ja rouvansa samaan tyyliin vähän hienomman ja varakkaamman väen edustajia.



Huonekalujakin löytyi, sohva, pöytä, keinutuoli ja seitsemän perustuolia. Kokonaisuudessaan taidan nyt omistaa kolme puusohvaa, kolme keinutuolia, yhden peilipöydän, yhden lipaston, kahvimyllyn, kaksi pöytää ja parikymmentä tuolia samalta tekijältä. Hups. Myös pöydällä oleva pikkutavara sekä kuvien matot ovat messujen löytöjä eri tekijöiltä.


Menneellä viikolla tein myös muita miniostoksia. Mariella, jonka nukkeja minulta löytyy ennestäänkin (mm. muori, vaari, miniminä, Cyrena -keiju sekä Saksikäsi-Edward), lopettelee miniharrastustaan kokonaan ja ostin häneltä liudan nukkeja sekä muuta minitavaraa. Tämä pieni, tumma mummo on yksi suosikeistani, ja hän päätyy myös edellisten kanssa vanhusten Kyläintaloon. Mummo nimettiin Lilyksi, tai noin perisuomalaisittain kutsuttuna Lilijaksi (kyllä, kahdella i:llä).



Sitten mä toin messuilta myös vähän kakkaa. Hauskat pökäleet on tehty korkkimassasta, ja niitä ihmettelemässä ovat Mariellan tekemät vanhustontut, jotka ovat vielä vaatettamattomia. 


Nämä tontut ovat aivan verrattoman hauskoja, ja päätynevät siihen joskus sadan vuoden päästä valmistuvaan tonttutaloon kaikkien muidenkin eri lajeja edustavien tonttujen kanssa.




Mulla on ensi viikolla ensimmäinen lomaviikko, ja ajatuksissa ottaa työllinen irtiotto ministelemällä putkeen ainakin kolme ensimmäistä lomapäivää. Saas nähdä, mitä noissa minisfääreissä ehtii valmistua. :)

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Milli Menninkäinen ja Rölli Kolmas


Rölli Ensimmäisen omistaja halusi Röllinsä kaveriksi Milli Menninkäisen.


Tällainen siitä tuli.








  Millin kanssa poseeraa Rölli Kolmas.


Ootteko huomanneet, että aidollakin Röllillä on keltaiset kynnet. Jaiks.






Rölli Kolmas yritti sitkeästi iskeä Milli Menninkäisen itselleen.


Milli suostui Rölli Kolmannen kanssa poseeraamaan...


...ja hitusen tanssahtelemaankin...


...mutta sen suurempaa sutinaa ei tästä syntynyt. Sydän kuuluu Rölli Ensimmäiselle, jonka luokse Milli muuttaa huomenna.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Hillevi


Menneellä viikolla aloitin illalla leffaa katsellessani väsäämään samalla -  yllätys yllätys - lisää menninkäisiä. Yhdestä ei tullut menninkäistä. Ei myöskään tilauslistalla ollutta Tiina -tonttua. Siitä tuli paksupäinen Hillevi.


Hillevi, tuo määrätietoinen vanha rouva, jolla on ääntä, massaa ja leukoja. Hillevi päätynee aktiiviksi vanhusten Kyläntaloon, kunhan se kesällä taas pääsee työn alle.


Hillevin nimi pätkähti päähän tänään hiuksia mummon päähän liimaillessa. Nimeen liittyy hauska tarina kutakuinkin kymmenen vuoden takaa.


Soittelimme aikoinaan mummoni eli muorin kanssa miltei päivittäin. Niissä puheluissa ei paljon esittelyjä tarvittu, vaan puhelut alkoivat yleensä tyyliin "terve, mites menee?"


Eräänä päivänä muori oli vähän hitaalla ajatuksenjuoksulla liikkeellä, eikä millään saanut kiinni, kuka soitti. En suostunut kertomaan, vaan totesin vain, että onhan sun nyt pakko tietää, kukaan muu ei soittele sulle esittelemättä itseään.


Hän mietti ja mietti, ja miltei ajatuksen rattaiden raksutus kuului puhelimen toiseen päähän muorin pähkäillessä, kuka soittaa. Viimein hän hihkaisi riemuissaan: "Nyt minä tiedän!" Minä siinä sitten jo hykertelin tyytyväisenä, että ei sillä ollutkaan dementia puskemassa päälle - että totta vie se nyt minut tuntee. Muori huudahti into piukassa: "Siellähän on Hillevi!"


No ei muuten taatusti ollut Hillevi. Asian lopputuloksena muori pettyi, kun puhelimessa ei ollutkaan vanha tuttava vuosien takaa, ja minä taas järkytyin ja synkistyin. Kuulostinko mä ihan oikeasti joltain, jonka nimi on HILLEVI?


Tämä siis olkoon Hillevi. Mainittakoon, ettei Hillevi pyri olemaan omakuvani. Ei edes vuosikymmenten päästä. Mainittakoon myös, ettei minulla ole mitään antipatioita ketään Hilleviä, eikä edes Hillevi -nimeä kohtaan. En vain ainakaan toistaiseksi ole tavannut ketään alle 70 v Hilleviä, jonka vuoksi en tarinan tapahtumahetkellä parikymppisenä naisena kokenut istuvani Hillevi -nimen alle.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Käpytontut kranssissa


Pari käpytonttua pääsi keinumaan siskolle tehdyn risukranssin keskelle.


Nykyään keinuvat siskon kodin terassilla, ellei ahnas harakka, orava tai kärppä käy kaveruksia viemässä mukaansa.


...ja jos viekin, niin nämä tontut ainakin elivät onnellisina lyhyen elämänsä. :)

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kautta likaisten varpaiden...


Tuplaröllit.


Ensimmäinen näistä lähti Riitalle, jälkimmäinen Markelle.



Kaksosia ovat.



Kitarat kun niille vielä saisi, niin olisivat kunnon tippitappihäläpätihämmää -ukkoja.



Uudet omistajat ehkäpä hankkinevat kitaratkin.


Mua röllittäis vähän vielä lisää.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Itsetuntokriisejä ja sisaruskatkeruutta


Siitä on jo aika pitkä aika, kun Arnon velimies Jarno kävi visiitillä Arnon luona.


Velimieshän oli surkea ressukka, joka syntyi ilman korvia ja kävi sittemmin Arnon luona visiitillä korvaklinikkakäyntinsä yhteydessä. Korvaklinikalla oli kuumat oltavat ja näyttää tuo klinikan ylilääkärikin olevan aika kummallisen näköinen tyyppi...


Vaan korvat saatiin velipojalle, ja viimein oli Jarnon aika astua julkisuuteen.


Vaatteiden kera...


...ja ilman vaatteita - kääks!


Karvaa tällä kyllä on, mutta muuten mies ei ole anatomisesti korrekti.


Jotain samaa kuitenkin kuin Arnossa.



Jarno oli tilaustyö, joka muutti korvaoperaation jälkeen uuteen kotiinsa.


Veljekset pääsivät poseeraamaan ehkä viimeisen kerran yhdessä.


Vaikka ovatkin selvästi samasta puusta veistetyt, on veljeksillä myös erottavia tekijöitä. Arnoahan on näistä siunattu - kröhm - uljaammalla ja turpeammalla ulkoasulla, sen sijaan Jarnolle annettiin geenejä jaettaessa enemmän älykkyyttä kuin kohtuuyksinkertaiselle Arnolle.


Veljeksillä on takuuvarmasti sama äiti, mutta kummankaan isästä ei ole varmaa tietoa. Arnon isäksi epäillään muinaista sirkusjättiläistä, joka selittäisi sekä Arnon koon että vähä-älyisyyden. Jarnon isä on täysi mysteeri.


Velipoika muutti uuteen kotiinsa, ja veljekset jättivät minimalistisen tunteelliset jäähyväiset. Lähinnä se oli Arnolta velipojan olkapäähän sihdattu, melkein toverillinen, mutta turhan mojova nyrkin hutkaisu, jonka tarkoitus oli kertoa, että pärjäähän velimies. Velipoika lähti matkaan mustelma olkapäässä.


 Velipoika lähetti Arnolle uudesta kodistaan nipun kuvia, joiden perusteella velipojalla näytti menevän vallan mainiosti.


Turhankin mainiosti Arnon makuun. 


Arnoa kuvien katsominen ketutti, joten hän piilotti Jarnon lähettämät kuvat karvamattonsa alle toivoen, ettei koskaan löydä niitä. Velipojalla oli täydellinen elämä  - talo, lauma kissoja, ruokaa, kaljaa, iso televisio ja kunnon kotiteatteri, oma vessa sekä puutarha laittomien kasvien kasvattamiseen. Ja mitä oli Arnolla? Kuvittellinen asuntovaunu ja kasa muistoja menneestä sirkuselämästä.


Ketutukseensa Arno ryyppäsi muutaman illan, kunnes käänsi asian voitoksi. Hän päästi viimein sisälle asuntovaununsa nurkilla pyörineen, sitkeästi tupaan pyrkineen likaisen kulkukoiran ja tarjosi sille käristemakkaraa kera mojovan sinappiruuttauksen. Koiran kanssa makkaraa mutustellessaan Arno hykerteli itsekseen ja pääsi taas veliasioissa tilanteen herraksi. Jarnolla oli ehkä pari sievää pientä kattia, mutta Arnollapa olikin nyt kunnon koira, ison miehen uskollinen ystävä, joka jakoi Arnon kanssa niin saman asuntovaunun, sohvan kuin sinappituubinkin. Se vasta on ystävyyttä se.


Sitä paitsi olihan Arnolla aina menestyksekäs sirkusmenneisyytensä. Hän se oli nostellut rautaa tuhansien ihmisten edessä, kun taas Jarno, se surkimus, oli varttunut sirkusteltan hämärissä liepeissä, piilossa katseilta, ja toiminut korkeintaan korvattomana kummajaisena, jota ihmiset olivat osoitelleet sormella ja nauraneet.


Arno se oli mies, jota kaikki olivat ihailleet. Jarno pitäköön hienon kotinsa, siistin vessansa, söpöt kissansa ja jättikokoisen kasvihuoneensa. Arnolla oli koira, asuntovaunu, olutta, makkaraa ja sinappituubi sekä maineikas sirkusmenneisyys. Mitä muuta mies kaipaisikaan?


Elämä oli taas mallillaan. Koirasta oli tullut Arnolle uskollinen ystävä, jonka kanssa oli mukavaa jakaa yhteinen olut ja hauskimmat sirkusmuistot. Kesä kolkutteli ovella ja pari kärpästä pörräsi jo asuntovaunussa. Arnon mieli oli kevyt ja tyytyväinen.


Mikään ei olisi voinut olla yhtään tämän paremmin.

(Syvällä sisimmässään Arno halusi toivottaa veljelleen hyvää ja onnellista elämää, joskus jopa kirjoittaa tälle kuulumisia kyselläkseen, mutta vielä aika ei ollut kypsä siihen. Sitä paitsi Arno ei osaa kirjoittaa, joten ei kirjoittaminen onnistuisi kuitenkaan.)