Itsetuntokriisejä ja sisaruskatkeruutta

Siitä on jo aika pitkä aika, kun Arnon velimies Jarno kävi visiitillä Arnon luona.

Velimieshän oli surkea ressukka, joka syntyi ilman korvia ja kävi sittemmin Arnon luona visiitillä korvaklinikkakäyntinsä yhteydessä. Korvaklinikalla oli kuumat oltavat ja näyttää tuo klinikan ylilääkärikin olevan aika kummallisen näköinen tyyppi...

Vaan korvat saatiin velipojalle, ja viimein oli Jarnon aika astua julkisuuteen.

Vaatteiden kera...

...ja ilman vaatteita - kääks!

Karvaa tällä kyllä on, mutta muuten mies ei ole anatomisesti korrekti.

Jotain samaa kuitenkin kuin Arnossa.

Jarno oli tilaustyö, joka muutti korvaoperaation jälkeen uuteen kotiinsa.

Veljekset pääsivät poseeraamaan ehkä viimeisen kerran yhdessä.

Vaikka ovatkin selvästi samasta puusta veistetyt, on veljeksillä myös erottavia tekijöitä. Arnoahan on näistä siunattu - kröhm - uljaammalla ja turpeammalla ulkoasulla, sen sijaan Jarnolle annettiin geenejä jaettaessa enemmän älykkyyttä kuin kohtuuyksinkertaiselle Arnolle.

Veljeksillä on takuuvarmasti sama äiti, mutta kummankaan isästä ei ole varmaa tietoa. Arnon isäksi epäillään muinaista sirkusjättiläistä, joka selittäisi sekä Arnon koon että vähä-älyisyyden. Jarnon isä on täysi mysteeri.

Velipoika muutti uuteen kotiinsa, ja veljekset jättivät minimalistisen tunteelliset jäähyväiset. Lähinnä se oli Arnolta velipojan olkapäähän sihdattu, melkein toverillinen, mutta turhan mojova nyrkin hutkaisu, jonka tarkoitus oli kertoa, että pärjäähän velimies. Velipoika lähti matkaan mustelma olkapäässä.

 Velipoika lähetti Arnolle uudesta kodistaan nipun kuvia, joiden perusteella velipojalla näytti menevän vallan mainiosti.

Turhankin mainiosti Arnon makuun. 

Arnoa kuvien katsominen ketutti, joten hän piilotti Jarnon lähettämät kuvat karvamattonsa alle toivoen, ettei koskaan löydä niitä. Velipojalla oli täydellinen elämä  - talo, lauma kissoja, ruokaa, kaljaa, iso televisio ja kunnon kotiteatteri, oma vessa sekä puutarha laittomien kasvien kasvattamiseen. Ja mitä oli Arnolla? Kuvittellinen asuntovaunu ja kasa muistoja menneestä sirkuselämästä.

Ketutukseensa Arno ryyppäsi muutaman illan, kunnes käänsi asian voitoksi. Hän päästi viimein sisälle asuntovaununsa nurkilla pyörineen, sitkeästi tupaan pyrkineen likaisen kulkukoiran ja tarjosi sille käristemakkaraa kera mojovan sinappiruuttauksen. Koiran kanssa makkaraa mutustellessaan Arno hykerteli itsekseen ja pääsi taas veliasioissa tilanteen herraksi. Jarnolla oli ehkä pari sievää pientä kattia, mutta Arnollapa olikin nyt kunnon koira, ison miehen uskollinen ystävä, joka jakoi Arnon kanssa niin saman asuntovaunun, sohvan kuin sinappituubinkin. Se vasta on ystävyyttä se.

Sitä paitsi olihan Arnolla aina menestyksekäs sirkusmenneisyytensä. Hän se oli nostellut rautaa tuhansien ihmisten edessä, kun taas Jarno, se surkimus, oli varttunut sirkusteltan hämärissä liepeissä, piilossa katseilta, ja toiminut korkeintaan korvattomana kummajaisena, jota ihmiset olivat osoitelleet sormella ja nauraneet.

Arno se oli mies, jota kaikki olivat ihailleet. Jarno pitäköön hienon kotinsa, siistin vessansa, söpöt kissansa ja jättikokoisen kasvihuoneensa. Arnolla oli koira, asuntovaunu, olutta, makkaraa ja sinappituubi sekä maineikas sirkusmenneisyys. Mitä muuta mies kaipaisikaan?

Elämä oli taas mallillaan. Koirasta oli tullut Arnolle uskollinen ystävä, jonka kanssa oli mukavaa jakaa yhteinen olut ja hauskimmat sirkusmuistot. Kesä kolkutteli ovella ja pari kärpästä pörräsi jo asuntovaunussa. Arnon mieli oli kevyt ja tyytyväinen.

Mikään ei olisi voinut olla yhtään tämän paremmin.

(Syvällä sisimmässään Arno halusi toivottaa veljelleen hyvää ja onnellista elämää, joskus jopa kirjoittaa tälle kuulumisia kyselläkseen, mutta vielä aika ei ollut kypsä siihen. Sitä paitsi Arno ei osaa kirjoittaa, joten ei kirjoittaminen onnistuisi kuitenkaan.)