tiistai 21. lokakuuta 2014

Keijupuu ja Sykerön Untamoinen


Mun askarteluhuoneessani kasvaa puu.


Siellä ei ole vielä majoja, joita sinne suunnittelin, mutta siellä on jo monta asukasta. Menninkäisiä, keiju ja peikko. Punatukkainen Kiara on Julia Moiseenkon käsialaa.



Menninkäispoika Aarni on saman taiteilijan käsistä, vastaavasti Aarnin pieni hoidokki on Soilen nukkeateljeesta.



Kauniin ja ihanaisen Cyrena -keijun on tehnyt Loony Puppet Maker.



Järmi-peikko on ihan omaa tuotantoa. :)



Tattimies myös Julian käsialaa.



Menninkäiset, peikko ja keiju kiipeilevät siis askarteluhuoneen puussa. Ehkä vielä jonakin päivänä saavat sinne muutaman puumajankin.


Puun vieressä on lisäksi pari aiemmin väsäämääni pullossa eläjää.



Tikkaiden ja kiipeilyköyden kera tokikin, että pääsevät pulloista poiskin. Tuntui kauhealta ajatukselta, kun olivat alkuun ilman ulostulon mahdollisuutta. :D




Sellainen puu täällä kasvaa. 



 Lisäksi mä olen miettinyt pitkään, että josko väsäisin pienen Tohtori Sykerö -maailman. Ihan vaan Untamoisen, Vekkuliverstaan ja Pum Pumin noin alkuun. Ja toki Sykerön, Maltin ja Matildan.


Aloitin Untamoisella. Väsäsin sen televisiota katsellessa ilmakuivuvasta massasta ja maalasin seuraavana päivänä saman puuhan äärellä. Hirveen hyvä syy kattoa televisiota, kun on jotain näin järkevää ja tärkeää tekemistä. :D


Tunnistatteko?

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kultaisen iän kerho

 

Kävin eilen Vantaalla Suuri Snadi -miniatyyrimessuilla. Sieltä kotiin lähtiessäni seuraan heittäytyi joukko vanhuksia sekä yksi pitkänpuoleinen vanhapoika. Tuuppautuivat yksioikoisesti autoon ja totesivat, että pistäs kaahaten Pirkanmaalle, me oomma tulleet jäädäksemme. Siinä he nyt ovat. Tiedä sitten, mihin heidän majoittaisin, mutta en hanni heitä pihallekaan heittää... Ehkä me jotain keksimme. <3


Rakastuin näihin Päivi Variksen tekemiin vanhuksiin kertaheitolla. Pyörin Päivin myyntipöydän ääressä loputtoman pitkään, ja moneen eri otteeseen. Hypistelin, valikoin, keräsin, luovuin, otin uudelleen hypistelyyn, ostin, lähdin, tulin uudelleen, ostin lisää... ;) Ensimmäinen vanhuspari, joka näille minihuudeille muutti, on harmaapäinen, iloinen pariskunta, Ahti ja Elsa.



Heidän mukaansa lähti myös peräkammarin aikamiespoika Martti. Martti on tuollainen vähän onnellinen, simppelinpuoleinen, hyväntahtoinen ja kiltti mies, jonka elämäntehtävänä on huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan ja pitää taloa kuosissa. Naisista (tai sen kummemmin miehistäkään) Martti ei ymmärrä mitään, vaan on vallan onnellinen elämäänsä vanhempiensa vanhuudenturvana. Ja mikäpä siinä olisikaan ollessa, Ahti ja Elsa ovat helppoja ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa Martti pärjää ilman kiistoja tai tahtojen taistoa. Palvelukin pelaa, ja Martilla on ruokapöydässä aina lihakeittoa tai karjalanpaistia tarjolla, sänky petattuna ja vaatteet pestynä, joten mikäs siinä olisikaan eläessä. Joku saattaisi todeta, että napanuora olisi jo korkea aika katkaista, mutta Martti ei näe sitä tarpeelliseksi, Ahtista ja Elsasta nyt puhumattakaan.


"Nuoren" isännän roolin lisäksi Martti nauttii luonnosta, samoilusta, tilusten mittailusta ja kalastuksesta.


 Ja on siinä aika tavalla molempien vanhempiensa näköäkin, vai mitä? :)



Jotta talossa (siinä, jota ei vielä ole...) olisi riittävän korkea keski-ikä, asustaa siellä Ahtin, Elsan ja Martin kanssa lisäksi Elsan vahapiikasisko Hilda. Hilda on tuima, määrätietoinen ja arvonsa tunteva nainen. Hilda oli nuorena kylän tavoitelluimpia tyttöjä, vaan valikoiva ja täydellisyyttä tavoitteleva Hilda potki kaikki sulhaskandidaatit tiehensä, kunnes uusia ei enää tullut. Eräänä kauniina päivänä Hilda tajusi parhaiden päivien ajaneen hänen ohitseen ja huomasi olevansa yksin. Hieman katkeroitunut, epävarmuuttaan, omia elämän huonoja valintojaan ja pettymyksiään kärttyisyyden alle peittävä Hilda on asunut elämänsä siskonsa ja sittemmin tämän perheen kanssa. Tuiman kuoren alla on lempeä nainen, mutta se puoli Hildasta harvoin pääsee esille. Ahti, Elsa ja Martti pitävät Hildasta kuitenkin juuri sellaisena kuin hän on.



Ja joukon viimeisenä Olavi. Olavi on nuorena leskeksi jäänyt, hilpeä ja elämänmyönteinen vanha mies, joka on ilmoittanut minulle halukkuudestaan muuttaa johonkin pieneen ja alkeelliseen mökkipahaseen. Olavi on vähään tyytyvä mies, joka on oppinut löytämään onnen arjen pienistä asioista. Hän on käynyt sotaväessä Ahtin kanssa ja tuntee sitä kautta Ahtin perheen läheisesti. Hildaa hän on vokotellut enemmän ja vähemmän aktiivisesti vuosikausia, mutta toistaiseksi tuloksetta - liekö johtuvan Hildan kiinnostuksen puutteesta Olavia kohtaan vai enemmänkin siitä, että tuo nainen nyt vain on äärimmäisen vaikeasti tavoiteltava. Olavi ei kuitenkaan luovuta - onhan hänellä aikaa niin kauan kuin henki pihisee.



Siinäpä tuo koko ikäihmisten kerho. 


Messuilta tarttui mukaan myös Christian Lundkvistin kauniita talonpoikaishuonekaluja, näitä, mitä olen haalinut aiemmin enemmänkin. Nyt kun on noita vanhuksia taloaan odottamassa, oli syy hankkia lisää kalusteita.




Jotain muutakin pikkusälää löytyi, vaikka painotus oli tällä kertaa talonpoikaiskalusteissa ja vanhuksissa. Katiska, maitotonkka ja pieni enkeli tulivat nukkeostosten kaupanpäällisinä.


Melkein meinas yöunet mennä vanhusten taloa miettiessä. Äitiä siteeraten, kaikki me ollaan laisiamme, jokainen omalla tavallaan vinksahtaneita. Mitäpä siihen nyt enää lisäisi. :D

lauantai 11. lokakuuta 2014

Carlin talo kohosi lentoon


Carlin talo lähti tänään lentoon.


Aiemmin vanulla täyttämäni ilmapallorykelmä meni hävitykseen, koska siitä tuli painava ja epäsiisti. Päädyin lähtöpisteeseen ja täyttämään ilmapallot vallan kekseliäästi, öh, ilmalla.. ;) Puhalsin isoihin palloihin vain vähän ilmaa ja toivon, että eivät ala (kovin nopsasti) tyhjenemään. Tyhjenemisen estääkseni siis tein alkuun ne vanulla täytetyt, mutta olivat niin kökön näköisiä, että testataan nyt näin. Tästä tuli myös todella paljon kevyempi - ei tuo ilma ihan hirveesti paina. :D


Carlin talo sai myös putket ja johdot alleen.



Alla vielä muutama ideakuva alkuperäisestä mallista:




 Muiden talojen päällä on pienen miehen hyvä lennellä.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Järmi


Se sai alkunsa näpertelykerhossa kerralla, jolla olin huonolla päällä, en saanut oikein mitään tehtyä ja vääntelin massakönttiä todeten, etten tee tällä kertaa mitään viisasta.


Se sai kroppansa television hömppäsarjaa katsoessa ja vaatteensa myöhemmin vähän paremmalla näpertelykerhokerralla.


Sen tukkaa varten urhattiin pala maailman söpöimpien tossujen karvareunusta. Tukka oli saatava, ja sopivaa tekoturkista löytyi vain jalassa olevista tossuista. Puuttuva siivu reunasta ei haittaa tossuissa, mutta peikko sai tukkansa, ja se oli sillä hetkellä tärkeintä.


Se sai nimensä suomalaisten muinaisnimien listalta ja siitä tuli Järmi. Jokseenkin Järmin näköinen - tuollainen jäykkä ja juro tyyppi. Ujon puoleinen, hiljainen ja synkkämielinen olento. Kaveri, jonka mielestä aina on jotakin pielessä - yleensä aika monikin asia.


Vaikka se onkin peikko ja täällä ainut lajiaan, se pääsi heti osaksi touhukasta ja iloista menninkäisperhettä, vaikka se ei itse järin sosiaalinen olekaan. Häntää se vielä kaipailee.


Se on ihan itte tehty.