Hillevi

Menneellä viikolla aloitin illalla leffaa katsellessani väsäämään samalla -  yllätys yllätys - lisää menninkäisiä. Yhdestä ei tullut menninkäistä. Ei myöskään tilauslistalla ollutta Tiina -tonttua. Siitä tuli paksupäinen Hillevi.

Hillevi, tuo määrätietoinen vanha rouva, jolla on ääntä, massaa ja leukoja. Hillevi päätynee aktiiviksi vanhusten Kyläntaloon, kunhan se kesällä taas pääsee työn alle.

Hillevin nimi pätkähti päähän tänään hiuksia mummon päähän liimaillessa. Nimeen liittyy hauska tarina kutakuinkin kymmenen vuoden takaa.

Soittelimme aikoinaan mummoni eli muorin kanssa miltei päivittäin. Niissä puheluissa ei paljon esittelyjä tarvittu, vaan puhelut alkoivat yleensä tyyliin "terve, mites menee?"

Eräänä päivänä muori oli vähän hitaalla ajatuksenjuoksulla liikkeellä, eikä millään saanut kiinni, kuka soitti. En suostunut kertomaan, vaan totesin vain, että onhan sun nyt pakko tietää, kukaan muu ei soittele sulle esittelemättä itseään.

Hän mietti ja mietti, ja miltei ajatuksen rattaiden raksutus kuului puhelimen toiseen päähän muorin pähkäillessä, kuka soittaa. Viimein hän hihkaisi riemuissaan: "Nyt minä tiedän!" Minä siinä sitten jo hykertelin tyytyväisenä, että ei sillä ollutkaan dementia puskemassa päälle - että totta vie se nyt minut tuntee. Muori huudahti into piukassa: "Siellähän on Hillevi!"

No ei muuten taatusti ollut Hillevi. Asian lopputuloksena muori pettyi, kun puhelimessa ei ollutkaan vanha tuttava vuosien takaa, ja minä taas järkytyin ja synkistyin. Kuulostinko mä ihan oikeasti joltain, jonka nimi on HILLEVI?

Tämä siis olkoon Hillevi. Mainittakoon, ettei Hillevi pyri olemaan omakuvani. Ei edes vuosikymmenten päästä. Mainittakoon myös, ettei minulla ole mitään antipatioita ketään Hilleviä, eikä edes Hillevi -nimeä kohtaan. En vain ainakaan toistaiseksi ole tavannut ketään alle 70 v Hilleviä, jonka vuoksi en tarinan tapahtumahetkellä parikymppisenä naisena kokenut istuvani Hillevi -nimen alle.