Kultaisen iän kerho

 

Kävin eilen Vantaalla Suuri Snadi -miniatyyrimessuilla. Sieltä kotiin lähtiessäni seuraan heittäytyi joukko vanhuksia sekä yksi pitkänpuoleinen vanhapoika. Tuuppautuivat yksioikoisesti autoon ja totesivat, että pistäs kaahaten Pirkanmaalle, me oomma tulleet jäädäksemme. Siinä he nyt ovat. Tiedä sitten, mihin heidän majoittaisin, mutta en hanni heitä pihallekaan heittää... Ehkä me jotain keksimme. <3

Rakastuin näihin Päivi Variksen tekemiin vanhuksiin kertaheitolla. Pyörin Päivin myyntipöydän ääressä loputtoman pitkään, ja moneen eri otteeseen. Hypistelin, valikoin, keräsin, luovuin, otin uudelleen hypistelyyn, ostin, lähdin, tulin uudelleen, ostin lisää... ;) Ensimmäinen vanhuspari, joka näille minihuudeille muutti, on harmaapäinen, iloinen pariskunta, Ahti ja Elsa.

Heidän mukaansa lähti myös peräkammarin aikamiespoika Martti. Martti on tuollainen vähän onnellinen, simppelinpuoleinen, hyväntahtoinen ja kiltti mies, jonka elämäntehtävänä on huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan ja pitää taloa kuosissa. Naisista (tai sen kummemmin miehistäkään) Martti ei ymmärrä mitään, vaan on vallan onnellinen elämäänsä vanhempiensa vanhuudenturvana. Ja mikäpä siinä olisikaan ollessa, Ahti ja Elsa ovat helppoja ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa Martti pärjää ilman kiistoja tai tahtojen taistoa. Palvelukin pelaa, ja Martilla on ruokapöydässä aina lihakeittoa tai karjalanpaistia tarjolla, sänky petattuna ja vaatteet pestynä, joten mikäs siinä olisikaan eläessä. Joku saattaisi todeta, että napanuora olisi jo korkea aika katkaista, mutta Martti ei näe sitä tarpeelliseksi, Ahtista ja Elsasta nyt puhumattakaan.

"Nuoren" isännän roolin lisäksi Martti nauttii luonnosta, samoilusta, tilusten mittailusta ja kalastuksesta.

 Ja on siinä aika tavalla molempien vanhempiensa näköäkin, vai mitä? :)

Jotta talossa (siinä, jota ei vielä ole...) olisi riittävän korkea keski-ikä, asustaa siellä Ahtin, Elsan ja Martin kanssa lisäksi Elsan vahapiikasisko Hilda. Hilda on tuima, määrätietoinen ja arvonsa tunteva nainen. Hilda oli nuorena kylän tavoitelluimpia tyttöjä, vaan valikoiva ja täydellisyyttä tavoitteleva Hilda potki kaikki sulhaskandidaatit tiehensä, kunnes uusia ei enää tullut. Eräänä kauniina päivänä Hilda tajusi parhaiden päivien ajaneen hänen ohitseen ja huomasi olevansa yksin. Hieman katkeroitunut, epävarmuuttaan, omia elämän huonoja valintojaan ja pettymyksiään kärttyisyyden alle peittävä Hilda on asunut elämänsä siskonsa ja sittemmin tämän perheen kanssa. Tuiman kuoren alla on lempeä nainen, mutta se puoli Hildasta harvoin pääsee esille. Ahti, Elsa ja Martti pitävät Hildasta kuitenkin juuri sellaisena kuin hän on.

Ja joukon viimeisenä Olavi. Olavi on nuorena leskeksi jäänyt, hilpeä ja elämänmyönteinen vanha mies, joka on ilmoittanut minulle halukkuudestaan muuttaa johonkin pieneen ja alkeelliseen mökkipahaseen. Olavi on vähään tyytyvä mies, joka on oppinut löytämään onnen arjen pienistä asioista. Hän on käynyt sotaväessä Ahtin kanssa ja tuntee sitä kautta Ahtin perheen läheisesti. Hildaa hän on vokotellut enemmän ja vähemmän aktiivisesti vuosikausia, mutta toistaiseksi tuloksetta - liekö johtuvan Hildan kiinnostuksen puutteesta Olavia kohtaan vai enemmänkin siitä, että tuo nainen nyt vain on äärimmäisen vaikeasti tavoiteltava. Olavi ei kuitenkaan luovuta - onhan hänellä aikaa niin kauan kuin henki pihisee.

Siinäpä tuo koko ikäihmisten kerho. 

Messuilta tarttui mukaan myös Christian Lundkvistin kauniita talonpoikaishuonekaluja, näitä, mitä olen haalinut aiemmin enemmänkin. Nyt kun on noita vanhuksia taloaan odottamassa, oli syy hankkia lisää kalusteita.

Jotain muutakin pikkusälää löytyi, vaikka painotus oli tällä kertaa talonpoikaiskalusteissa ja vanhuksissa. Katiska, maitotonkka ja pieni enkeli tulivat nukkeostosten kaupanpäällisinä.

Melkein meinas yöunet mennä vanhusten taloa miettiessä. Äitiä siteeraten, kaikki me ollaan laisiamme, jokainen omalla tavallaan vinksahtaneita. Mitäpä siihen nyt enää lisäisi. :D