sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pesosen talon julkisivuremontti


Eilen illalla sain miehen lahjottua/suostuteltua/innostettua/mitä lie sahailemaan mulle sopivan mittaisia ulkolautoja Pesosen talon julkisivuun. Luulis, ettei yhden pienen talon etusivun laudoituksen teko vie kovinkaan paljon aikaa, mutta olin väärässä. Meillä meni tähän varmaan sen viisi tuntia. Toki se piti sisällään kaiken lautojen mittailusta, sahailusta, liimauksesta ja maalauksesta lähtien.


Viiru ja Pesonen tarkastelevat työn jälkeä. Ikkunan karmit tein valokuvakehyksistä, jotka ihan vahingossa istuivat ikkuna-aukkoihin. Lisäsin niihin sitten vain ristikot lasien päälle.



Kattohan tästä puuttuu vielä, ja kaikkien muiden sivujen laudoitukset. Ne tosin tulevat olemaan nopeampia juttuja kuin tämä etuseinä kuisteineen.





Kuistihan aukeaa keskeltä, jotta talon etuseinän saa sivuille kahdessa osassa. Laudoituksella ja listoilla sai hyvin kadotettua kuistin halkaisun jäljet.






Viiru ja Pesonen saivat myös Luciferin grillin. Tämä alkujaan tuhkakupiksi tehty viritelmä löytyi kirpparilta, ja uskalsin ottaa mukaani, koska ei ainakaan hajusta, tai hajuttomuudesta, päätellen ollut tuhkakuppina käytössä ollut. Huolelliseen pesuun pääsi kumminkin ja sen jälkeen Pesosen käyttöön. Oikeaa pihaa ukolla tosin ei vielä ole.



Siinähän se tässä vaiheessa urakkaa.

19 kommenttia:

  1. Siis...ihan mahtava!! Grillikin vielä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän grillikauden alkaessa täytyy kunnon grilli olla. :)

      Poista
  2. Tuo talo on niiin ihana.. voisi tuollaisessa itsekin asustella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni. :) Voisi kyllä sanoa, että tässä mökissä loppuis äkkiä tila kesken. :D

      Poista
  3. Ihana julkisivusta tuli ja ikkunapokat ovat hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis. Nyt täytyis vielä kehitellä päätyjen yläikkunoihin sopivat pokat.

      Poista
  4. Ihan älyttömän hieno! Ja nuo asukkaatkin on kyllä niiin mun lempparit :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Mä tykkään alkuperäisistä kirjoista ihan hurjasti. :)

      Poista
  5. Voi, tämä vetää sanattomaksi. Kyllä on kaveruksilla ihana koti syntymässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas kun tää oli mahdollista nyt, kun joku kävi ostamassa nelikerroksisen lundbyn pois nurkista. :D

      Poista
  6. IHANA!! Talo on todella upea.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana talo! Ja asukkaatkin ovat niin herttaisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Pesonen kaipais jo kovasti sisätilojen valmistumista, kun joutuu nukkumaan kovalla puulattialla, mutta täällä vaan tuunataan ulkolautojen kimpussa.

      Poista
  8. Hieno talo, jossa tyyliin sopiva laudoitus. Mahtavan grillin olet löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Grilli oli tosiaan löytö, oikein hykertelin onnesta kun sen löysin, ja oli onneksi niin siistikin vielä.

      Poista
  9. Onpa ihana projekti! Iidan lemppari. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Iida sit kesällä pääsis vaikka käymäänkin. :)

      Poista