lauantai 20. kesäkuuta 2015

Link Hervein


Alamaailma on saanut uuden kasvon. Kyseessä on Link Hervein, häijy ja häikäilemätön pikkukonna, joka myy niin varastettuja koruja kuin näemmä tupakkaa teineillekin. Ei siis kovin paha rikollinen, mutta kiero kuin mikä. Link valmistui aiemmin fb-kirpparilta ostamastani raakileesta, jolle tuunasin kropan ja juhannuksen puhteina sai myös vaatteet päälleen.


 Link Hervein. Siinä on nimi, jolla on paljon historiaa. Meillä oli pikkuveljen ja serkkujen kanssa lapsena salapaikka. Ei mikään pikkuhauska puumaja, vaan kunnon järjestäytynyt salapaikka päämajoineen, salapoliisinimineen ja tunnuksineen sekä rikolliskortistoineen. Salapaikan myyjäistuotoilla ostettiin kirjoituskone, jolla kirjoitettiin kymmenittäin rosvokortteja salapaikan rikolliskortistoon. Rosvokortti piti sisällään lyijykynällä piirretyn rosvokuvan ja kuvauksen rosvon toimintatavoista.


Link Hervein oli ensimmäisiä rosvoja, jotka salapaikan kortistoon päätyivät. Nimi oli veljen keksintö, ja se olikin sairaan hieno nimi aiemmin kehiteltyjen Pasi Poksun, Purkkapojan ja muiden kesyjen nimien rinnalla. Link oli rosvojen aatelia, ei oikeasti mikään pikkukonna vaan todella paha ja vaarallinen rikollinen, joka joskin myöhemmin kääntyi salapoliisiksi itsekin. Tämä mun 1:12 Link Hervein olkoon Linkin nuoruudenversio ennen sitä aikaa, kun hänestä tuli alamaailman pahin konna.


Ostoskeskusjätti BuyLifen nurkilla Link nyt korujaan ja tupakka-askejaan kaupittelee, siellä Ridge-kodittoman ja Candy-katunaisen kanssa.



Juku että mä ihastuin tuohon pikkukonnaan. Siitä tuli juuri sellainen kuin suunnittelinkin. Monta ideaa odottaa vielä pääkopassa alamaailman laajenemista. Onneksi torstaina alkoi kesäloma, niin on aikaa harrastaa.

1 kommentti:

  1. Tämän tyypin olen nähnyt ihan elävänäkin meidän kylällä pyörimässä. Puhui jotain ulkomaankieltä =)

    VastaaPoista