maanantai 6. huhtikuuta 2015

Tunnelmavaloja ja nukkekokeiluja


Ostin Ikeasta synas -valaisimia, pohjasta valaistuja pleksilaatikoita. Tein näihin pääsiäisen pyhinä Pohjanmaalla aikaa viettäessä siskon tytöille yövalaisimet.


Toisen minimaailman menninkäinen viettää aikaansa saarella ravun ja papukaijan seurana, toinen taas keinuu metsässä jättiperhosten kanssa.



Lapsuudenkodissa Pohjanmaalla oli poikkeuksellisesti koko porukka pääsiäisenä paikalla. Käytin tilaisuuden hyödykseni ja sain ihmiset kokeilemaan omia luovuuden rajojaan. Eilen itse kukin muovaili itselleen fimosta nuken ja maalasi sille kasvot. Kasailin nukeille vaatetuksen kunkin toiveiden mukaisesti. Lopputulokset olivat rehellisesti sanoen jäätäviä. :)


 Ja siinähän ne - yläkuvassa vanhempieni taidonnäytteet, alakuvassa siskon ja miehensä tyypit.


 
Velipoika väsäsi vähän erilaisen nuoren (yläkuvassa), miehen väsäämä tonttu alla.


Siinä koko klaani. Emmää tätä kansaa kyllä ihan varauksetta omiin taloihini majoittaisi, ovat sen verran epäilyttävän näköistä jengiä. Vaan hauskaa oli, ja sehän oli tarkoituskin. :)

10 kommenttia:

  1. Hyvä yhdessä tekemisen aihe ja nyt nuket pieniin minimaailmaan ja saavat katsella luomisen töitään, hauska jengi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo yhdessä väkästely oli kerrassaan hauska projekti. :)

      Poista
  2. Voi kuinka hieno idea, niin persoonallisia kaikki tyynni :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä porukka sopii oikein hyvin yhteen, ovat sen verran persoonallisia kaikki. Kiva idea tehdä yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nää kuuluis ihan johonkin omaan hämärään mökkiinsä. :)

      Poista
  4. Mä ottaisn tuon perhoslampun myös<3
    Ja hyvä jengi koossa, näemmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein sopivan sekalainen seurakunta. :)

      Poista
  5. Aivan ihanat lamput olet tehnyt. Lampun omistaja on varmaan erionnellinen!

    Ja mikä valloittava joukko syntyi pääsiäisen yhteydessä. Tehän voitte tehdä perinteen; aina tavatessa, teette jotain heille lisää - asumusta, tarvikkeita, huonekaluja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, ettei näillä muilla askarteluijoilla taida riittää enää yritystä seuraavalle kierrokselle. :D Oli sen verran kova suostuttelu tähän settiin.

      Poista