Metsätonttujen lajityyppien lyhyt oppimäärä

Metsätonttujen lajityyppien lyhyt oppimäärä esittelee tänään kaksi metsätonttulajiketta, käpykansan (lat. conetus populos) ja sammalväen (lat. muscus creatureas). Lajikuvaukset keskittyvät näiden lajityyppien keskeisiin piirteisiin sekä kahden lajikkeen olennaisiin eroihin.

1. Lajityyppien historia

Käpykansaiset ja sammalväki ovat molemmat muinaisia metsätonttulajikkeita, jotka on tunnettu jo vuosisatojen, tai oikeammin vuosituhansien, ajan. Suomessa tonttulajikkeiden historiasta on puhuttu erityisen ahkerasti suomalaisen muinaisuskon aikoina, mutta kun tarkastellaan tonttulajikkeiden historiaa objektiivisesti, on oletettavaa, että tontut ovat tupsahtanet maailmaan vähintäänkin samaan aikaan kuin ihmiset. Tai dinosaurukset. Tai ensimmäiset elolliset olennot. Niiden synty juontanee juurensa joko alkuräjähdykseen, luomiskertomukseen tai maailman syntyyn silloin, kun lintu muni munan Ilmattaren polvelle. Asiasta ei ole täyttä selkoa, joten mennään mieluummin asiassa eteenpäin.

2. Tuntomerkit

Niin käpykansalaiset kuin sammalväkikin ovat kooltaan keskimäärin 10 senttimetrin mittaisia. Molempien lajien yksilökohtaiset erot vaihtelevat aikuisella yksilöllä 8 ja 12 senttimetrin välillä.

Kuten yllä oleva kuva havainnollistaa verrattaessa kahta samanikäistä, miespuolista tonttulajia, voidaan huomata, että keskeinen ero näiden kahden lajikkeen välillä liittyy ruumiinrakenteeseen. Siinä, missä sammalväen edustajat ovat ruumiinrakenteeltaan hoikkia, ovat käpykansalaiset lyhytjalkaisia ja keskivartaloltaan pulleita.

Kaikki tonttulajit käyttävät päähineitä niin päivin kuin öisinkin. Päähinetyypit kuitenkin eroavat tonttulajeittain. Käpykansalaisten kansallispäähine on käpy, kun taas sammalväen tunnistaa vihreästä sammalhiipasta. Päähineen koko vaihtelee yksilöstä riippuen. Esimerkiksi sammalväen hiippojen pituus voi vaihdella muutamasta sentistä jopa kymmeneen senttiin. Syitä siihen, mikä tämän yksilökohtaisen variaation aiheuttaa, ei toistaiseksi tunneta.

Tontut ovat hyvinkin tunnollisia vaatetuksensa suhteen, ja he pitäytyvät perinteisissä, oman lajinsa väreissä. Tämähän on todistettu usein arjessakin tunnetuimman tonttulajin, joulutonttujen kohdalla: he pitäytyvät visusti punaisissa ja harmaissa vaatteissaan - vai onko joku muka tavannut vaikkapa violettiin pukeutunutta joulutonttua? Metsätonttujen heimossa sammalväki pitäytyy vihreässä vaateparressa, vastaavasti käpykansa ruskeassa. Poikkeuksiakin löytyy erityisesti nuoren tonttukansan kohdalla, jossa saatetaan rikkoa perinteisiä, totuttuja rajoja ja pukeutua hyvinkin vapaasti. Tonttuväen keskuudessa villit huhut kertovat jopa niinkin rajusta rajojen rikkomisesta, jossa sammanväen lajiin kuuluva, radikaali yksilö pukeutuu punapilkulliseen paitaan ja ruskeisiin housuihin, mutta toistaiseksi kuvaa ei ole tästä tontusta pystytty tallentamaan asian totuudenperäisyyden varmistamiseksi. Perinteiset, vanhoilliset tontut eivät tällaisista ylilyönneistä juurikaan pidä, mutta fiksuina ja henkeen ja vereen huomaavaisina olentoina pitävät mielipiteensä itsellään.

Sammalväen perinteinen jalkinetyyppi on vihreä kippurakenkä. Tätä jalkinetyyppiä käyttää valtaosa sammaltontuista. Osa erityisesti nuoremmista yksilöistä kulkee avojaloin, ja se on lajityypin mukaisesti sallittua. Käpykansan edustajat kulkevat aina paljain jaloin. Poikkeuksia ei ole toistaiseksi löytynyt ainuttakaan.

Tonttulajien korvan muodot vaihtelevat, mutta ei lajikkeittain, vaan perinnöllisistä tekijöistä johtuen. Korvan malli kulkee geeneissä, ja tonttulajeista on löydetty niin suorakorvan, suippokorvan kuin ruttukorvankin omaavia yksilöitä. Suorakorva on tyypillisin käpykansalla. Sammalväen korvamalli vaihtelee geneettisesti monipuolisemman perimän johdosta enemmän, ja sammalväen edustajissa tavataan samassa suhteessa sekä suorakorvaisia että suippokorvaisia yksilöitä. Ruttukorva on korvatyypeistä harvinaisin, ja sen oletettiin geeniperimästä jo kadonneen. Viime aikaiset löydökset kuitenkin paljastavat, että myös ruttukorvaisia yksilöitä tavataan edelleen, joskin ne ovat hyvin harvinaisia.

3. Levinneisyys

Siinä, missä tonttulajeista tunnetuinta, joulutonttua, tavataan ympäri maailman, on metsätonttujen lajityyppien levinneisyyttä on tutkittu vähän, eikä siitä ole saatavilla kattavia raportteja. Mainittakoon kuitenkin, että sammalväkeä tavataan vähintäänkin koko Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Aasian luoteisosissa. Käpykansan levinneisyys on tutkimuksellinen mysteeri, eikä niiden levinneisyydestä ole saatavilla lainkaan raportteja. Tiedossa on lähinnä yksittäisten populaatioiden asuinpaikkoja, joiden pohjalta ei voida tehdä tulkintoja lajin levinneisyydestä.   

4. Elinympäristö

Metsätonttulajikkeet vaativat ympärilleen puhdasta luontoa ja paljon vihreyttä voidakseen asettua aloilleen. Lajikkeet viihtyvät suojaisissa, vehreissä metsissä. Ne rakentavat kotinsa pääasiassa kannon koloihin. Pesänrakennuksessa tonttulajikkeet hyödyntävät luonnon elementtejä: puuta, oksia, kiviä, käpyjä, sammalta, kasvien osia... Metsätonttujen alalajit tuntevat olonsa kotoisaksi, kun koti näyttää, tuntuu, tuoksuu ja kuulostaa metsältä.

5. Uhat

Tonttujen elämää uhkaavat toisinaan rotat, kissat, käärmeet ja muut petoeläimet, jotka eivät saalistushimoissaan ymmärrä tonttujen ainutkertaisuutta. Pääsääntöisesti tontut kuitenkin tulevat vahvan ja monipuolisen, useita eläinten kieliä kattavan kielitaitonsa vuoksi hyvin juttuun kaikenlaisten eläinten kanssa, jonka vuoksi petoeläinten aiheuttamat kuolemat ovat nykyään harvinaisia. Vastaavasti tonttukuolemia tapahtuu toisinaan metsässä samoilevien ihmisten toimesta, jotka eivät näe pieniä tonttuja ja tallovat ne jalkoihinsa.

Ihmisen toiminta, metsien hakkuut sekä luonnon saastuttaminen ja tuhoaminen ovat kuitenkin tonttujen elinvoimaisuuden kannalta suurin uhka, sillä puhdas luonto on tonttujen elinehto. Toistaiseksi molemmat tonttulajikkeet ovat kuitenkin koko maailman mittakaavassa elinvoimaisia, vaikkakin paikoitellen populaatioita on hävinnyt kelvottoman elinympäristön vuoksi.

6. Ravinto

Metsätonttujen lajityypit eivät juurikaan poikkea toisistaan ravinnon suhteen. Siinä, missä tonttulajeista tunnetuin, joulutonttu, syö riisipuuroa, kinkkua, suklaata ja lipeäkalaa, ovat metsätonttujen lajit ravitsemustottumuksiltaan hyvinkin luonnonmukaisia. Sekä sammalväki että käpykansalaiset ovat täysin vegaaneja, ja syövät vain luonnosta saatavaa ravintoa: marjoja, kukkien terälehtiä, erilaisia viherkasveja, yrttejä ja salaatteja sekä siemeniä. 

7. Pariutuminen, lisääntyminen ja lajien risteymät

Metsätonttujen raskausaika kestää noin 180 vuorokautta. Vastasyntyneet tontut ovat kooltaan noin senttimetrin mittaisia, ja ne ovat jo syntyessään varustettu tuuhealla hiuskuontalolla. 

Metsätontut ovat pääsääntöisesti yksiavioisia ja perustavat elämän mittaisen liiton joko samaa tai eri sukupuolta olevan lajitoverinsa kanssa. Poikkeuksiakin löytyy, ja osa tontuista vaihtaa puolisoa aktiivisemmin kuin toiset. Vaikka tontut ovat tavoiltaan melko perinteisiä ja pitäytyvät pääsääntöisesti lajien sisäisissä liitoissa, on uusi aika tuonut mukanaan enenevissä määrin myös eri lajien edustajien välisiä liittoja ja näistä syntyneitä, kahden lajityypin jälkeläisiä. Käpykansan edustajat pidättäytyvät tunnollisemmin oman lajinsa edustajien välisissä suhteissa, mutta sammalväki on hitusen villimpää väkeä. Sammalväen edustajien kanssakäymiset eri tonttulajien kanssa ovat tuottaneet mm. oransseja, mustia ja vihreähiippaisia tonttulapsia, mutta nuo muunnokset ovat vielä hyvin harvinaisia, koska tonttukansa on traditionaalista väkeä.

Lähteet:

Metsäpartanen, E. 1938. Tonttujen jäljillä

Usvajoki, K. 1786. Elämää metsän sisimmässä

Viherhiippa, P. 1875. Elämäni tonttuna