Uhomielellä

Eilen tapahtui jotakin karmaisevaa. Se sai Arnon psyykkeen horjumaan pahanpäiväisesti.

Arno esitteli saamiaan lahjuksia FB:n ministelyharrastajaryhmässä, ja paljasti foorumilla epähuomiossa myös yllä olevan kuvan menneisyydestään. Joku uskalsi epäillä, ettei rauta enää nousisi kuten ennen, ja pohdittiinpa sitäkin, miten komea mies on ennen ollut. OLLUT? Arno järkyttyi syvästi ja sortui jälleen pulloon. Lannistus kääntyi kuitenkin hetkeä myöhemmin kiivaaksi uhoamiseksi, korkki meni kiinni ja mies lähti penkomaan kaapistaan sinne hautautuneita, unohtuneita, sirkusmenneisyydessä niin monet hyvät hetket kokeneita sirkuspöksyjään. Oih, nuo housut olivat aikoinaan kasvaneet miltei ihoon kiinni, niin hanakasti Arno oli niissä rautaa sirkusteltassa nostellut. Nyt oli aika kaivaa ne esiin.

Tiukkaa teki, mutta mahtuivat vielä. Oikeastaan näyttivät Arnon mielestä nyt päällä miltei paremmalta kuin aikana, jolloin läski oli vielä tiukkaa lihasta.

Jaa, ettäkö näin herkullinen mies menettäisi osan loistostaan iän myötä?

Ei muuten taatusti menetä.

Ja niin nousee rauta.

Yhdellä kädellä.

Ja vaikka yhdellä jalallakin.

Että revi siitä.

Oliko vielä jotain sanottavaa?

Voittajan on hyvä hymyillä.

Voimailun jälkeen salskea uros lepäilee ansaitusti lehmäntaljan päällä.

Menneen muistot palautuivat nopeasti mieleen. Ai että tätä elämää - mitä nautintoa!

Illalla Arno sai kylään vieraan. Pikkuveli tulla tupsahti käymään matkalla korvaleikkaukseen (poikaparka syntyi ilman korvia). Koska velimiehellä oli huono vaatetus mukana, lainasi hän Arnon kalsareita.

Velimies on jättikokoista Arnoa huomattavasti pienempi, mutta veljiksi heidät tunnistaa - monestakin seikasta.