sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Vanhusjuttuja


Eilen oli Lahdessa miniatyyrimessut. Lähdin mukaan mielessäni kahdet hankinnat: Päivi Variksen vanhukset ja Christian Lundkvistin puiset huonekalut. Ne mukanani myös kotiuduin. Mun ostokseni ovat kovin samanlaisia messuista toiseen...


Tällä kertaa mukaan lähti herraskainen pariskunta, Huuko ja Esther Hefneri. Mies oli takissaan niin pröystäilevän Hugh Hefner -tyyppi, ettei tosikaan, ja rouvansa samaan tyyliin vähän hienomman ja varakkaamman väen edustajia.



Huonekalujakin löytyi, sohva, pöytä, keinutuoli ja seitsemän perustuolia. Kokonaisuudessaan taidan nyt omistaa kolme puusohvaa, kolme keinutuolia, yhden peilipöydän, yhden lipaston, kahvimyllyn, kaksi pöytää ja parikymmentä tuolia samalta tekijältä. Hups. Myös pöydällä oleva pikkutavara sekä kuvien matot ovat messujen löytöjä eri tekijöiltä.


Menneellä viikolla tein myös muita miniostoksia. Mariella, jonka nukkeja minulta löytyy ennestäänkin (mm. muori, vaari, miniminä, Cyrena -keiju sekä Saksikäsi-Edward), lopettelee miniharrastustaan kokonaan ja ostin häneltä liudan nukkeja sekä muuta minitavaraa. Tämä pieni, tumma mummo on yksi suosikeistani, ja hän päätyy myös edellisten kanssa vanhusten Kyläintaloon. Mummo nimettiin Lilyksi, tai noin perisuomalaisittain kutsuttuna Lilijaksi (kyllä, kahdella i:llä).



Sitten mä toin messuilta myös vähän kakkaa. Hauskat pökäleet on tehty korkkimassasta, ja niitä ihmettelemässä ovat Mariellan tekemät vanhustontut, jotka ovat vielä vaatettamattomia. 


Nämä tontut ovat aivan verrattoman hauskoja, ja päätynevät siihen joskus sadan vuoden päästä valmistuvaan tonttutaloon kaikkien muidenkin eri lajeja edustavien tonttujen kanssa.




Mulla on ensi viikolla ensimmäinen lomaviikko, ja ajatuksissa ottaa työllinen irtiotto ministelemällä putkeen ainakin kolme ensimmäistä lomapäivää. Saas nähdä, mitä noissa minisfääreissä ehtii valmistua. :)

6 kommenttia:

  1. Kunnon pökäleet pelastaa päivän ;) mielenkiintoisia ikäihmisiä ja tonttuja.

    VastaaPoista
  2. Mahtavia tyyppejä kaikki! Onko Huuko Hughille ihan verisukua, on kyl paljolti saman oloinen :D

    VastaaPoista
  3. Voihan Hefneri ♥ :D
    En ole piiiiitkään aikaan ehtinyt varmaan riviäkään jättää, mutta kyllä mä täällä käyn itseäni huvittamassa ihan sääännöllisesti!!!

    VastaaPoista
  4. Voi että sää olet reipas! :) Ihana kakkapökäle; jotenki sopisi vanhustentalloon. ;)

    VastaaPoista
  5. Kaikkea kivaa!
    Kakkapökäleitä täällä ihmetteli tenavatkin. ;)

    VastaaPoista