keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Röllin tölli


Niinhän siinä kävi, että kun olin kolme Rölliä tehnyt muille, täytyi myös itselle saada yksi, ja sille täytyi tehdä mökki, ja mökille piha, ja ja ja...


Röllin tölli syntyi Biltema -tikuista. Meni vähän turhan työlääksi mun makuun, kun ensin puukolla kaiversin tikkuihin koloja, sen jälkeen maalasin harmaalla, töpöttelin tummemmalla harmaalla, töpöttelin mustalla, töpöttelin vihreällä ja vetelin uudelleen harmaalla... Tuli kuitenkin aika kivan väriset. Kivijalan kivet on muotoiltu kivimassasta, joka oli uusi hauska tuttavuus.



Rölli itse on vielä alaston, siksi piilottelee.




Kokonaisuus on vielä paljolti kesken, ovi, ikkunat, oven edustalle tuleva katos sekä katto puuttuvat, samoin kuin kaikki sisällä on vielä tekemättä. Mutta niinhän se menee, että saan yleensä nopsasti talon tähän jamaan ja sitten en koskaan eteenpäin. Siksi mulla onkin sata projektia, joista vissiin kaksi (Pesonen ja Hittavaislinna) on oikeasti valmiina. Kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän kesken.






Sisälläkin näyttää vielä kovin tyhjältä. Lattia- ja seinäpinat jäävät tuollaisiksi, mutta keinutuoli kaipaa maalia ja toki tölli muutenkin lisää kalusteita. Nurkasta löytyy jo herätyskello - yksi niistä, joita Rölli paiskoi ikkunasta pihalle aamuisin. Vaan pala kerrallaan.

7 kommenttia:

  1. Sinulla on aina NIIN ihania juttuja (huokaus). Ihailen näitä kaikkia todella paljon. Ja olet kyllä niin aikaansaavakin vielä.

    VastaaPoista
  2. Siis, VAU taas!! Tämäkin on taas niin hieno ja ihana! :) (huokaus täälläkin)

    VastaaPoista
  3. Söpön persoonallinen tölli röllillä. Kiva projekti sulla .. jälleen kerran :)

    VastaaPoista
  4. Ootsä kyllä ihan hirmuisen taitava! ♥

    VastaaPoista
  5. Apua en kestä! Niin ihana! Rölli oli aina lapsena minun suosikkini, ja olisi varmaan vieläkin jos ei Allu Tuppurainen olisi jäänyt eläkkeelle..

    VastaaPoista