torstai 15. tammikuuta 2015

Arno


Pari iltaa taaksepäin syntyi Arno. TV:tä katsellessa vähän turhan pitkän työpäivän jälkeen olo oli jokseenkin aivoton, ja päätin hetken mielenjohteesta alkaa veivaamaan fimoa tavoitteenani lihava, hitusen iljettävä äijänkuvatus.


Arnon tekeminen oli sikäli herkullista, kun massaan vaivatessa joutui miettimään, miltä näyttää lihavan miehen manboobsit. Yritin hyödyntää miestä arvioitsijana, kun esittelin hälle milloin minkäkinlaista massamöykkyä ja kyselin, olisko tää hyvä lihavan miehen tissi. Ei oikeen osannut arvioida.


Siitä tuli Arno.


Arno on osin nivelletty olento, jolla liikkuvat jalat ja toinen käsi. Koska halusin jättää ylävartalon paljaaksi, tein toisen käden kiinteäksi. Alaston Arno sai nukkiskerhossa pöksyt vanhasta, kulahtaneesta paidasta. Yhden kanssanäpertelijän mielestä ne olivat karmean iljettävät lökärikalsarit. Arno ei ymmärtänyt moista solvausta. Hänestä ne ovat vallan trendikkäät.
 

Arno sai kerhossa myös vähän karvallisuutta kehoonsa, niin rintaan, navan alle, kainaloihin, päähän ja viiksiinkin. Karvallisuuden tarjosi Kertu-kissa, joka ei käsittänyt, miksi emäntänsä kävi kissaan harjan kanssa kiinni hullunkiilto silmissä vain hetkeä ennen kerhoon lähtöä.


 Mutta kuka sitten on Arno? Millainen on mies lökäpöksykalsareiden ja rintakarvojen alla?


Arno on eläkkeelle jäänyt sirkuksen voimamies. Hän, joka pullisteli telttasirkusten näyttämöllä tiukoissa trikoissaan ja leveässä painonnostovyössään nostellen tankoa, jonka päissä on muhevat, suuret mustat pallonmuotoiset painot.


Arno jäi eläkkeelle sirkuksen hajotessa ja siirtyi sen jälkeen viettämään aikaa jonkinmoisena elämäntapataiteilijana.


Arno on hitusen kaljaan menevä mies, joka viihtyy itsensä, muistojensa ja television ääressä kera kylmän - tai lämpimän - oluen. Nukkisväki oli sitä mieltä, ettei Arnon televisiosta tule sitten mitään kesyä settiä, ja nurkissa pyörii ikivanhoja miestenlehtiä vuodelta nakki ja kirves. Saas nähdä.


Mun tarkoitus oli alun perin liittää Arno tuohon Varjopuolia -kategoriaan. Sinne samaan työn alla olevaan boksikokoelmaan, jossa on toistaiseksi vasta koditon, pahvilaatikossa asuva Ridge.


Arnosta olis tullut rapajuoppo omaan boksiinsa.


Vaan tiedättekö, Arnolla oli asiaan oma mielipiteensä. Hän ei tahtonut umpipulsuksi mihkään elämän synkkiä varjopuolia kuvailevaan boksikokoelmaan. Vaikka Arno käryää vanhalta kaljalta, hän on vallan tyytyväinen elämäänsä. Elämäänsä nyt, ja elämäänsä menneisyydessä. Sirkuksesta omalle kotisohvalleen oluttölkin viereen ponnistanut Arno on mies isolla M:llä, eikä siis suostu Varjopuolia -laatikkoon.


Ehkä mun täytyy tehdä sille asuntovaunu. Sellainen sirkusmuistoja täynnä oleva erakkomiehen nuhjuinen luksuslukaali, jossa on kaikki, mitä mies kaipaa.


Juu, sellaisen Arno tahtoo. 


Jostakin syystä Arno sai nukkiskerhossa keimaillessaan lisänimen Porno-Arno. Vaan ihmekös tuo, onhan mies kuuminta hottia, jokaisen naisen unelma. Saa sukat pyörimään jalassa ja puntit tutisemaan, vaikka ei koollaan kerskailla voikaan - onhan miehellä pituutta vain 15 cm. Ja todistetusti, yksi kanssaharrastajista näkyi päivittäneen fb-profiiliinsakin, kuinka mielessä on koko päivän pyörinyt vain muuan Porno-Arno.


Televisio on Arnon ohella kuuminta hottia, ja se löytyi nukkiskerhon roinalaatikosta. Täydellinen. Anteeksi vaan M, että nappasin sen ennen sua. Olis ollut sun Lundbyhysi aivan liian suuri. Ja nuo ohjelmat, mitä sieltä näkyy - ei ne sovi Papanaisten perheidylliin.


Mulla olis vielä huomenna työpäivä edessä, mutta Arno keräilee jo kaljatölkkejä televisionsa ääreen ja aikoo aloittaa rennon viikonlopun vieton.


Vai onko sulla muka parempia ideoita viikonlopun viettoon? ;)

31 kommenttia:

  1. :D
    Vahinko kun ei tänne saa nitä face/mesehymiötä!!

    VastaaPoista
  2. Jestas miten ihanan postaus taas! Aivan upea Arvo - ja jännityksellä odotan mitä upeita ratkaisuja keksi Arvon aatoksien perusteella. Onpa persoona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persoona todellakin, vatsarumpuineen ja lökäreineen. :D

      Poista
  3. Ihana tai siis kamala tai miten se ottaa...mutta mainio ukko karvoineen päivineen. Nää sun näpertelyt on vertaansa vailla :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tässä olisi 1:1 mies, nämä kommentit olis hämmentäviä. :D

      Poista
  4. Aah mikä Arno! Ja nuo Arnon pieruverkkarit... <3

    VastaaPoista
  5. Siis aivan just järkyttävä tappaus : ) laita asuntovaunuun ihmeessä ja nimenomaan YKSIN , ihan tupakilta haiseva erakkohan tuo ukkeli kyllä onki. Jospa hää viel korjaa vähä tapansa...(toiveajattelua)
    -No Sanna vaan-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hän tottavie tahdokaan mitään naisia vaunuunsa, vaan elää haisevana erakkona omassa seuraassaan - tosin, ettei kyllä taitaisi seuraa hevillä saadakaan.

      Poista
  6. No nyt on mies kerrakseen :D Lähipiiristä löytyykin jotain niin lähellä mutta niin kaukana oleva mies, ei tosin omasta taloudesta mutta lähelä kumminkin.. :D

    VastaaPoista
  7. Aivan huikean hieno! =D Viivakoodi ja kaikki.

    VastaaPoista
  8. hahah kuolen nauruun! Tää on ihan mahtava!!! Pakko askarrella tämän tapainen itsekin! :'D

    VastaaPoista
  9. Jes, tämän tarinan jatkoa odotan yhtä innolla kuin aikanaan Juoppohullun päiväkirjaa.

    T. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, täytyypi kehitellä Arnon tarinalle jokin yhtä osuva nimi...

      Poista
  10. ♥he-hee...jopas on tyyppi! Taitava sinä!

    VastaaPoista
  11. Eikä! Ihana! <3 Arnon kuulumisia (ja asuntovaunua!) jään kyllä innolla odottamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arno kartuttaa omaisuutta hitaasti, vaunua sen sijaan ei vielä näy eikä kuulu.

      Poista
  12. Ei ole totta :D Ihanan kauhea mies ja niin todellinen, vaikka ei olekaan totta. Tästä voi tulla vain hyvälle tuulelle.

    VastaaPoista
  13. Aaargh! Ei ole todellista! Massanpyörittelysi on tuottanut erään entisen pomoni ulkomuodon. Näin hänet aina täysissä pukineissa enkä osaa boobseista sanoa, mutta jo on näköinen. Muuten on kyllä fiksu mies ja siisti eikä ollut sirkuslaisia :) Enemmän viinimiehiäkin... Seuraan minne Arno päätyy!

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Ihana on tosiaan suhteellinen käsite tässä asiassa. :D

      Poista
  15. Tää ei tosiaan ole mikään sievä nukkismies vaan kunnon äijä. :D

    VastaaPoista