sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lentävän talon rakennus edistyy


Niin. Viikonlopun suunnitelmissa oli seitsemänsataa asiaa. Toisin kävi. Pääsin perjantaina iltapäivästä aikaisin töistä, ja istuin kotiin päästyäni yhtä soittoa aina aamuyöhön saakka tätä askartelemassa, lauantaina koko päivä meni tämän parissa aamusta myöhäisiltaan. Miten ihmeessä yhteen pieneen taloon saakin tuhlattua niin törkeän kauan aikaa? No, tänään en tehnyt tän kanssa mitään, vaan hoidin niitä seitsemääsataa muuta suunnitelmaa. En yllättäen ehtinyt kaikkea toteuttaa. :D


Siinä minun taloni versus animaation talo, alla lisäksi toinen mallikuva, jonka pohjalta olen omaani väsännyt. 



 Mun taloni on vähän kiero ja vino sieltä sun täältä, mutta se sopikoon tämän talon henkeen. Ikkunalasit puuttuvat vielä, samoin savupiipun maalaus. Lisäksi puuttuu toki lukuisia yksityiskohtia julkisivusta, kuten myös alapohjaan tulevat vesiputket ym, jotka näkyvät, kun ripustan talon mini-iltapallojen kanssa roikkumaan katosta.





Takaosa on vielä täysin avoin ja siellä olevat seinälaudat maalaamatta. Kerrosten väliin tulee välikatto, ja alakertaan tapetit sekä muutamia tunnistettavimpia huonekaluja elokuvan maailmasta. Niin siksi, että takaseinän aion liimata kiinni, eikä taloon ole tarkoituskaan päästä jatkossa tutkimaan ikkunoista kurkistelua tarkemmin. Yläkerran ikkunoiden eteen laitan verhot, jotka ovat kiinni, ettei sisälle näe. Yläkertaa en sen kummemmin edes sisusta.


Carl odottelee kuitenkin jo innolla tapetteja sekä takkaa, nojatuoleja, pientä sohvapöytää pöytälamppuineen, virkattua mattoa sekä muutamia muita olohuoneen esineitä ja kalusteita, jotta koti alkaisi näyttää siltä, miltä kuuluukin (esikuva alla). Minä odotan lisäksi ebaysta tilattuja paria sataa ilmapalloa, jotta pääsen tunkemaan niihin vanua sisälle ja ripustamaan koko tönön sitten kattoon kiikkumaan. Vielä jotain täytys kuitenkin tehdä sitä ennen. :)

21 kommenttia:

  1. Ihana talo ja edistynyt huimaa vauhtia <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee kategoriaan "tää on nyt pakko tehdä kerrlla valmiiksi - oho, menikös tähän nyt koko viikonloppu, eikä ole vieläkään valmis?"

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vähän erilaista väliprojektia kaikkie muiden lukuisien keskeneräisten projektien keskelle. :D

      Poista
  3. Aivan järjettömän hieno! Oot kyllä huipputaitava! )

    VastaaPoista
  4. Nämä sinun projektit on kyllä niin rakastettavia kaikki - niin tämäkin. <3

    VastaaPoista
  5. Voi ei miten ihana!! Aivan uskomattoman taitavaa. Herkullinen projekti kun on niin herkulliset väritkin <3

    VastaaPoista
  6. Olet kyllä taitava - valloittava talo, aivan mahtava!

    VastaaPoista
  7. Vau tää on kyllä ihan mielettömän ihana!

    VastaaPoista
  8. Tästä tulee kyllä niin symppis, ihan älyttömän makee!

    VastaaPoista
  9. Minä olen rakastunut tähän taloon ja tuohon mieheen <3

    VastaaPoista
  10. Hiukanks on ihana! Kuin karamelli.

    VastaaPoista
  11. Milloinkahan näihin projekteihin alkais tulla jokin raja vastaan.... ;) Pohtii täällä lukuisien keskeneräisten talojen keskellä

    VastaaPoista