perjantai 25. heinäkuuta 2014

Lapsuusmuistojen parissa


Vintti -projekti on taas edennyt hippasen. Nyt tää alkaa jo muistuttaa esikuvaansa - joskaan, että en nyt tähän hätään saa tähän vertailun vuoksi juurikaan kuvia alkuperäisestä esikuvastaan ennen seuraavaa Pohjanmaan reissua.




Nukkekotikerhossa pistelin minikokoisen pyyheliinapeitteen. Alla on esikuvansa. Ei se nyt ihan näköinen ole, mutta tunnistettava kumminkin. Pitsit ovat tässä minikokoisessa ihan liian suuret, mutta juttu olikin siinä, että minikokoisen kankaana on muinainen pitsinenäliina.




Grilliherkut on ostettu FB:n minikirppikseltä.



Ikkunassa olevan huiman taitavasti tehdyn paperitähden sain nukkekotikerhokaverilta. On kerrassaan ihastuttava, ja vintissä on ollut juuri samanlainen isossa koossa. Kunhan saan ikkunaan verhot paikalleen, niin näyttää vielä paremmalta (ja kunhan saan tähänkin sen verrokkikuvan 1:1 ikkunasta).



Astiasto tuo etäisesti mieleen Myrnan, joka toimi oikeankin vintin juhla-astiastona.


Tässä vielä yksi verrokkikuva - ylhäällä 1:12, alhaalla 1:1.

8 kommenttia: