torstai 10. huhtikuuta 2014

Pesonen


Kuluneen viikon pala kerrallaan projektina on ollut Viiru ja Pesonen -kirjojen Pesonen koossa 1:12. Esikuva siis kaikessa komeudessaan tässä:



Mähän en ole ainuttakaan nukkea aiemmin tehnyt (hittavaiset ovat niin yksinkertaisia pallopäitä, ettei niitä lasketa), ja rehellisesti sanoen ajatuskin vastusti, koska massan kanssa vääntäminen ei ole yhtään mulle luontaista. Vaan into oli päällä ja Pesonen oli saatava - mieluiten heti. Kädet, jalat ja pää syntyivät fimosta parin tunnin veivaamisen tuloksena.


Piippurassia kroppaan ja avaruusolio on syntynyt.


Yritin pärjätä hyvin vähäisellä maalaamisella, koska tuo maalaaminenkaan ei muovailun ohella ole oikein mun juttuni. Eli vähän vaan väriä huuliin, kylmiin, ryppyihin ja uurteisiin sekä silmiin.


Silmälasit tekivät Pesosesta vähän enemmän Pesosen. Partakarvat luovutti tähän tarpeeseen harmaakarvainen kissamme Grisli. Tässä kohtaa Pesonen on vielä kalju, myöhemmin lisäsin tukkaa päälaellekin.


Eilen kävin Eurokankaassa etsimässä Pesoselle sopivia vaatekankaita, ja yritin pitäytyä mahdollisimman tarkkaan kirjoissakin olevissa vaateväreissä.


Eilen myöhään illalla sain Pesosen vaatetettua housuihin ja kauluspaitaan.


Tänä aamuna Pesonen sai vielä nahkaliivin ja hatun ja hiukset myös päälaelle.





Mun Pesonen on vanhentunut versio kirjan Pesosesta, mutta hei, eipä nuo kirjat olekaan ihan tämän päivän opuksia ja toki Pesonen on niistä ajoista vanhentunut. :)





Kirjan Pesoseen verrattuna tää on myös vähän sliipatumpi versio, ei ihan niin lökäpöksyinen ja lennokkaan joutomiehen näköinen. Siis siistiytynyt vanhetessaan. Kovasti kaipaisi vielä pikkuisia villasukkia, mutta mun sormet ei halua tikuta niitä.



Pesonen poseeraa antaumuksella, mutta Viiru puuttuu.



 Se olis tämän naisen ensimmäinen itse tehty 1:12 nukke. Toista ei taida tulla. Otti liian koville. :)

21 kommenttia:

  1. No mutta, tuohan on todella makee! Siis niin ilmeikäs ja heti tunnistaa... kyllä sä voit alkaa nukentekijäksi ihan koska vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alexandra. :) Jotenkin tuo massatouhu on hermostuttavaa, joten ei musta taitaisi nukentekijäksi olla. Mutta jos nyt joskus vielä saisi jonkun toisenkin ihmisen aikaiseksi.

      Poista
  2. Ai, ainokainen?? Kyllä noita vois olla koko perhe :)
    Olet sä aika lyyli!

    VastaaPoista
  3. iPadi temppuilee... Maltan tuskin odottaa Viirua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiru sai juuri eilen housutkin itselleen, joten nyt pariskunta on valmis. Taloa odotellessa. :)

      Poista
  4. Upeasti olet onnistunut ja oivaltanut Pesosen persoonaan. Lisää tee kun tuokin tuli noin ihana.

    VastaaPoista
  5. Hän on kertakaikkinen hurmuri! Ai miten ihastus - kyllä ehdottomasti kannattaa jatkaa nukkejakin, onnstuu nämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. <3 Ei ihan ollut mun juttuni tuo massaveivaaminen, mutta saas nähdä, jos sitä joskus vielä innostuu uudelleen. :)

      Poista
  6. Ihan kuin Pesonen! Pakko sun on se Viiru vielä värkätä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkattu Viiru valmistuikin heti paria päivää myöhemmin. :)

      Poista
  7. No hitsi eikä, ihan ältsin mahtava Pesonen!! :) siis kerrassaan jälleen onnistunut olet, sanoisin ettäpä täydellisesti, just sopiva Pesonen ja vaatteet!!
    Se Sanna


    VastaaPoista
  8. Tää papparainen onnistui kyllä, vaikka itsae sanonkin, yllättävän hyvin. Massojen kanssa mulla ei meinaa hermo riittää, joten yllätyin, että sain siitä suunnilleen ihmisolennon näköisen. :)

    VastaaPoista
  9. Siis aivan ihana Pesonen!!! Tää innoitti mutkin tarttumaan toimeen. Aina oon ihaillut muiden töitä, muttei jostain syystä ole tullut yritettyä itse. Nyt yritin ja yllätyin ;) Kiitos tästä innoittamisesta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, sullahan on siellä Pesosen veli valmistumassa. Olipa hauska kuulla, että blogi innoitti kokeilemaan. :)

      Poista