torstai 17. lokakuuta 2013

Talvipuutarhassa


 Nykyään kaupoissa kierrellessä kaikkea tulee tutkailtua sillä silmällä, että mihinkäs saisi tehtyä jotain pientä sisälle. Minimanista löytyi tämä talolyhty, jossa takaosassa on peili. Näin mielessäni sen sisällä talvipuutarhan, ja sitä lähdin tänään toteuttamaan.



Kelkka löytyi kesällä äitin joulukoristeista, ja nappasin sen mukaani. Tuoli ostettu nukkekotiliikkeestä. Lumilyhdyn pohjana on ledtuikku, jonka päälle kuumaliimasin valkoisista helmistä lumilyhdyn. Painamalla tuikkua lyhdyn pohjaa vasten valon saa päälle ja pois.




Pitkään askartelulaatikossa pyörinyt puu pääsi tähän kokonaisuuteen ja sai vanulumet ylleen. Heppa löytyi joulukoristelaatikosta.




Kasailin tätä keittiön pöydän ääressä hartaassa aamutunnelmassa, ja samalla alkoi pihalla sataa lunta. Olkoonkin, että olivat minikokoisia hitusia, joista ei vielä lumipeitettä maahan tule, mutta hei, silti! Tuli heti hurjan paljon tunnelmallisempi fiilis. Harmi, ettei jääkaapista enää löytynyt yhtä glögilasillista - se olisi kruunannut tunnelman.



5 kommenttia:

  1. Onpa ihana talvimaja<3 Jäänytkin monta minimaailma juttua lukematta-höh, oma lukulista ei ole julkaissut uusia näkyviin. No onneksi nyt julkaisi:))

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis siitä tuli <3 Ja idea laittaa tämä minimaailma lyhdyn sisään on ihan verraton!
    Iloista ensilumen iltaa :)

    VastaaPoista
  3. Ei voi olla totta miten ihanaa! Ihan uskomaton!

    VastaaPoista
  4. Kyllä sulla välähtää:)
    Tosi kaunis♥

    VastaaPoista